tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Yli 50-vuotiaat vievät jättiosan elintasosta / oma-talous / Taloussanomat

Yli 50-vuotiaat vievät jättiosan elintasosta / oma-talous / Taloussanomat: "23.10. 06:01 Yli 50-vuotiaiden elintaso kasvaa kasvaa rytinällä, kun heidän varallisuutensa paisuu. Sen sijaan nuoret velkaantuvat korviaan myöten.

Vanhemmat ikäryhmät ostavat voimalla palveluja. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan vanhemmat ikäluokat ovat vaurastuneet selvästi enemmän kuin nuoret ikäluokat.

Vuodesta 1988 vuoteen 2004 kasvoi 55–64-vuotiaiden nettovarallisuus 2,3-kertaiseksi. Eläkeläisten nettovarallisuus puolestaan kaksinkertaistui. Vuonna 2004 kaikilla kotitalouksilla oli nettovarallisuutta keskimäärin 128 000 euroa.

Sen sijaan 55–64-vuotiailla nettovarallisuutta oli keskimäärin 204 000 euroa. Nettovarallisuus tarkoittaa varallisuuden ja velkojen erotusta. Tilastokeskuksella ei ole aiheesta uudempaa selvitystä.

Eri lähteistä on kuitenkin pääteltävissä, että kehitys on jatkunut samansuuntaisena myös vuoden 2004 jälkeen."


Ei kommentteja: