keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Mieto marinadi Bloggaajien pikkujouluista

Mieto marinadi: Älä luota blogeihin

Kipitin punaisissa saappaissani peilipallot korvissa heiluen Weeruskaan just puoli seitsemäksi. Tarjoilijamies oli siivoamassa pöytiä ja huomasin lapun, jossa ilmoitettiin pöytien olevan varattu Koistiselle.
Helge: Ei ole ollut aikaa osallistua bloggaajien tapahtumiin. Loviisa on hiukan syrjässä ja täältä pitäisi laittautua paikan päälle. MariKoo kirijoittaa useita blogeja ja on kehittänyt oman tyylinsä. Minua hajottaa moneen suuntaan kurkottavat asiat. Mieleni tekisi kirjoittaa persoonallisesti ja tuoda esille omaa ääntäni. Aika ei aina salli.
Myöhemmin illalla Mitvit kehui, että minulla on hyvä sukunimi ja punastelin onnellisena tästäkin. Tissijutut, joita kävin siis tällä kertaa ainakin Pers-Jannen ja Durianistin kanssa, eivät meikäläistä sillä tavalla enää saa hämmentymään. Jossain vaiheessa Pörrö tosin kehui Visukinttua siitä, miten kivasti kaljupää punastelee.


No mutta siis takaisin alkuillan tunnelmiin.

Helge: Luen mielelläni näitä omalla äänellä ja tyylillä kirjoittavia. Milenkiintoisia nimiä.

Vaihdoin pari sanaa tarjoilijan kanssa, kunnes pitkätukkainen, mukavannäköinen nuorimies tuli kysymään, onko täällä blogipikkujoulut. Myönsin näin olevan ja hössäsin jotain ja sitten vasta kysyin, että mitäköhän blogia ajoissa oleva yksilö kirjoittaa.
"Tylsyyden Multihuipennusta."

Taisin sitten kommentoida senkin, että eikös hänen pitänyt olla joku pelottavan ruma ja naisten silmiin vastenmielinen. Joten mielestäni tämä nyt todistaa sitäkin, että blogaajat on valehtelevaa sakkia.

Helge: Pitäisikö blogien olla luotettavia tiedonlähteitä? Päiväkirjan subjektiivisuus on mielestäni tietoa parhaimmillaan. Tietoa kirjoittavasta henkilöstä.

Tavalliseen tapaan en tietenkään ehtinyt jutella tarpeeksi kaikkien kanssa. Jumiuduin Majavan Jeren seuraan varsin pitkäksi aikaa, ja sen ansiosta sain nähdä, kuinka Sun Äitis ilahtui kohdatessaan Jeren.

Aallon Tuija käväisi alkuillasta ja otti pari kuvaa. Ja oli hirveen paljon kaikkia muitakin ja useampi uusi tuttavuus, mutta ei ehtinyt juttelemaan kaikille.

Sen sijaan kerron, että Rappiotädille voi ostaa joululahjaksi sellaisen ravistettavan koristepallon, jossa leijailee paljon hiutaleita.

Helge: Opin tämän postin kautta tuntemaan muutamia uusia bloggaajia. Näitten nimet ovat kivoja, heidän tyyleistä on paljon opittavaa. Inhoan omaa asiakeskeisyyttäni. Laitan tämän tiedon tänne vastaisuuden varalle. Wi-Fi on vielä harvinaista herkkua ravintoloissamme ja kahviloissamme. Onko kenelläkään tuoretta Wapaa Wi-Fi tarjonnasta Helsingissä?

Tuesday, 13 November 2007

Pikkujoulut la 15. joulukuuta Weeruskassa

Edellisen postauksen kommenteissa kannatusta pikkujoulupäiväksi sai lauantai 15. joulukuuta. Nyt olen varannut kyseiseksi illaksi jonkin verran tilaa Weeruskasta (Porvoonkatu 19) alkaen klo 18.30, jossa viimekin vuonna vietimme varsin leppoisat pikkujoulut. Sinne on helppo tulla mm. kolmosen ratikalla

Ilmoittautuminen olis ihan kiva juttu, mutta ei pakollista. Se onnistuu myös Facebookissa, ja tähän tekstiin voi laittaa kommenttiosastolle tiedon.

Kaikki ovat siis piparisen helkkyväisen tervetulleita: oma blogi ei ole välttämättömyys! Levittäkäähän sanaa!


Ei kommentteja: