perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Onko iPhone vanhanaikainen?

"Eurooppa tyrmäsi iPhonen", kirjoittaa Kauppalehti tänään. "Applen iPhone ei ole onnistunut haastamaan Nokiaa Euroopassa ainakaan vielä."

iPhone lanseerattiin marraskuussa UK:ssa, Ranskassa ja Saksassa. Ymmärtääkseni sitä ei ole tuotu Suomeen myytäväksi. Myynti ei ole sujunyt aikasemman hypetyksen, ilmaisen nettimainonnan ja / tai unelmien mukaisesti.

"Esimerkiksi Ranskassa Orange-operaattori sai myytyä puhelimia ensimmäisen viiden päivän aikana vain 30 000. Luku on pettymys: jos vauhti suhteutetaan väkilukuun, kauppa on käynyt puolet hitaammin kuin USA:n aloituksessa", toteaa Kauppalehti.

Saksassa T-Mobile sai myytyä ensimmäisenä päivänä 10 000 puhelinta. Väkilukuun suhteutettuna Applen myyntitulos on heiveröinen. Oppia ikä kaikki, sanotaan. Ehkä Applen oppivuodet ovat vasta alkamassa. Maailmanvalloituksen tavoitteet ovat 1 % kokonaismarkkinoista. Nokia on raskaan sarjan toimija. Apple onnistui alussa kermankuorinnassa.

Britanniassa O2-operaattori ei ole julkaissut myyntilukuja, mutta arviot ovat saman suuntaisia kuin Saksassa ja Ranskassa. Nokian johtajien ei vielä tarvitse repiä pelivälineitään ja ripottaa tuhkaa tukkaan. Supisuomalainen kännykkäjätti puolestaan kertoo aikomuksistaan lisätä markkinaosuuttaan maailmanlaajuisesti yli maagisen neljänkymmenen prosentin.

Analyytikot eivät usko, että esimerkiksi Orange pääsee Ranskassa tämän vuoden 100 000 puhelimen myyntitavoitteeseensa. Näin joulusta huolimatta: kysyntä on analyytikoiden mukaan huipussaan lanseerauksen yhteydessä.

Eurooppalaisten arvioidaan vierastavan iPhonen teknistä jälkeenjääneisyyttä. Puhelimesta puuttuu 3G. Lisäksi puhelimen ostaja sidotaan pitkiin operaattorisopimuksiin.

Apple joutuu vielä uudistamaan markkinointiaan. Amerikan mallit eivät toimi vanhalla mantereella. Eurooppalaiset ovat tottuneet parempaan.

USA:ssa AT&T-operaattori myi myynnin ensimmäisen viikonlopun aikana 270 000 puhelinta.



Lähetä kommentti