lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Pariisin taivaan alta Kouvolan Hansakeskukseen

Juttelimme tänään Irjan kanssa Pariisista. Syy jutusteluun löytyi lauantai-hesarista. Pariisin näyttävien bulevardein välissä kiemurtelee toinen, intiimimpi, katettujen kujien maailma.

Vertasimme näitä suomalaiseen todellisuuteen. Gallerioita ja suuria kauppakeskuksia on viime aikoina rakennettu Suomeen Lempäälää myöten. Helsingistä löytyy Forum, Sello, Itäkeskus, Jumbo, IsoOmena jne. Pienemmistä kaupungeista mieleeni tulevat Kouvolan "mikä se nyt oli nimeltään" kauppakeskus ja Kotkaan hiljattain valmistunut Pasaasi.

Kauppakujat eli pasaasit halkovat ydinkeskustaa siellä täällä ja tarjoavat paitsi viehättäviä putiikkeja ja kahviloita, myös oivan suojapaikan, kun talvinen Pariisi näyttää sateiset kasvonsa.

1800-luvun alkupuolella rakennetut pasaasit edustivat aikoinaan edistyksellisintä kauppakulttuuria. Kujien rakentajat keksivät asentaa niihin asiakkaiden houkuttelemiseksi rautakaarilla tuetun lasikaton sekä osaan kaasulämmityksen ja valaistuksen.

Vähitellen pasaasit jäivät rappiolle, ja 150 pasaasista enää parikymmentä on pystyssä. Viime vuosina Pariisi on kunnostanut niitä entiseen loistoonsa ja houkutellut tiloihin viehättäviä liikkeitä.

Nyt kujat viehättävä nostalgisella tunnelmallaan. Pasaasien lumo piilee kaarevien lasikattojen läpi siivilöityvässä valossa ja marmorilaatoista kantautuvassa askelten kaiussa.

Kirkkaiden lasikattojen alla, kaukana ulkomaailman hälystä, kun aika kuluu, voitte kuulla rakastamanne kaupunginsydämenlyönnit.

Mieleni halajaa Pariisiin. Jäimme Irjan kanssa miettimään seuraavien lippujen tilaamista, mutta samalla mieleeni putkahti vanha projekti, jossa emme päässeet powerpointia pidemmälle. Kouvolan keskustan kehittämisessä keinoja on haettu kävelykadusta ja Hansatalosta.
  • Liiketilojen huoneistoala on yhteensä 7 229 m2
  • Katetun kauppakäytävän ala on 650 m2
  • Autohallin pinta-ala on n. 10 000 m2 autopaikkoja 360

Hansakeskus, Kouvolan keskus

Kouvolan Hansakeskus valmistui käyttäjiensä iloksi marraskuussa 2000. Mittava liike- ja asuinkiinteistöistä rakentuva kokonaisuus on saanut runsaasti hyvää palautetta, mikä kertoo sekä tarpeesta että suunnittelun onnistumisesta. Myös yritysten ja asukkaiden turvallisuuteen kiinnitettiin poikkeuksellista huomiota jo hankkeen alkumetreillä.

Kiinteistökokonaisuus, joka sisältää 11 000 neliömetriä liiketilaa, 90 asuinhuoneistoa ja 385 auton maanalaisen parkkihallin, on rakentajan ja turvallisuusasiantuntijan näkökulmasta todellinen haaste. Vaativuudestaan huolimatta Kouvolan Hansakeskus valmistui aikataulun mukaisesti, ja kaikki osapuolet tuntuvat olevan tyytyväisiä hankkeen toteutukseen. "

Hansan rakentaminen oli kokonaisuudessaan pitkä projekti, sillä alueen kehittämistä mietittiin ensi kerran jo 80-luvun lopussa"
, kertoo Rakennusliike OKA Oy:n projektipäällikkö Janne En.

Ei kommentteja: