maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Luova Laboratorio Porvoossa

digitalvillages 17.3.2008 klo 09:13

Osallistuin toistamiseen lauantaina 15.3.2008 Porvoossa järjestettyyn Herkkuja Itä-Uudeltamaalta Pikkupääsiäinen tapahtumaan. Yrittäjät esittelivät paikallisesti tuotettuja ruokia, juomia, desginia, palveluja, puutarhasuunnittelua ja käsitöitä eri puolilta itäuuttamata.

  • Paikka: Kulttuuritalo Grand, Piispankatu 28

Tilaisuudessa jaettiin ITÄUUDENMAAN SUURIN MUNA -palkinto, jonka vastaanotti maakuntahallituksen puheenjohtaja Christeli Liljeström Sipoosta. Näin aiheesta keskusteltiin vuonna 2007.

  • Herkkuja Itä-Uudeltamaalta blogi käsitteli aihetta vuonna 2007
  • Viime vuonaan esiinnyin itse “Itä-Uudenmaan suurimpana rusakkona” ja toimin YLE:n toimittaja / yrittäjä Anne Savinin apulaisena PUPUPAJASSA!
  • Mahtava tehtävä, josta minut ulkoistettiin tapahtuman palkattomaksi tiedotusapulaiseksi.

Bloggasin tapahtumaa, otin kuvia ja tein podcast -haastatteluja, jotka julkaistaan “herkkuja” blogissa ja omissa blogeissani lähiaikoina.

Leikkimielinen tapahtuma on yrittäjien, yleisön ja paikallisten päättäjien mielestä muuttunut traditioksi, jota halutaan jatkaa. Hankkeen rahoittajana oli tänä vuonna itä-Uudenmaan liitto, joka kustantaa “Herkkuja Itä-Uudeltamaalta -blogihankeeta”. Hankkeen vetäjänä on Irja Kallio Viikki Food Centre / Helsinki Science Park.

Yleisö löysi viime vuonna tilaisuuden, jonka markkinointibudjetti oli “nolla euroa”. Vierailijoita oli vuonna 2007 noin tuhat henkilöä ja lasten pupupajassa askarteli noin sata lasta.

Tänä vuonna markkinointiin oli budjetoitu kokonaista “tuhat euroa” ja tapahtumasta tuli valtaisa yleisömenestys. Vierailijoita oli tällä kertaa 2 000 - 3 000 porvoolaista ja ulkopaikkakuntalaista.

Lapsiperheet olivat löytäneet tapahtuman. Pupupaja osoitti elinvoimaisuutensa. Parhaimmillaan “haresmedjanissa” (Pupupaja) työskenteli 25 nuorta ja aikuista samanaikaisesti. Onneksi tiloja laajennettiin, koska jotkut viipyivät pajassa ja tilaisuudessa useita tunteja. Pupupaja palveli perheen pienimpien parkkipaikkana.

“Perheet tekivät omin käsin pääsiäiskoristeita yhdessä, isit, äidit ja lapset sulassa sovussa vierekkäin”, kertoi pupupajan päävetäjä Anne Savin, jolla oli kaksi tomeraa apulaista 4H:sta. Pupupajan kokonaiskävijämääräksi arvioitiin 200 - 300 henkilöä.

Tarroja takin tai paidan kylkeen liimattiin200:lle lapselle. Aikuisille tarroja ei jaettu, koska olisivat loppuneet kesken.

Uutta oli noitaparven kasvu. Marjut Ståhls oli lennättänyt Kyöpelivuoreltaan sisätilan noidaksi “siskonsa” Lerpun…anteeksi oikea nimi olikin Lurppa, joka piti huolen siitä, että kahden kerroksen väeksi jakaantuneiden yrittäjien luo virtasi uutta väkeä tiheänä pilvenä aamu yhdeksästä pitkälle iltapäivään.

Marjut puolestaan lakaisi luudalla katua puhtoiseksi, että vierailijat pääsivät “sesam aukene” taikasanalla sisään automaattisesti aukeavista Grandintalon paraatiovista.

Noitaparven lisäksi uutta oli kahden nuoren, shanghailaisen ja liljendalilaisen muusikon non-stop klassinen musiikkiesitys 9 - 16 lähilounasravintolassa, jonka keittiömestarina saksalainen maahanmuuttaja kolme apulaisen tuella. Huikean hyvää luomulihavoileipiä, keittoja, viisi päivää kylmäsavustettua siikaa jne. Maiskis!

Kirjoitin tapahtumasta Twitterissä ja Jaikussa, julkaisin blogeja ja kerroin vierailijoille Sosiaalisen Median saloja.

Tärkeänä yksityiskohtana mainittakoon Maailman suurin pääsiäispuu, joka nyt toistamiseen jäi muistoksi Grandintaloon.

Porvoossa vierailevat voivat parin viikon aikana käydä tutustumassa munivaan puuhun “Lukkan” -palveluyksikön avoimet ovet tilassa. Grandintalo sijaitsee torin laidalla ja sen valomainos näkyy linja-autoasemalta.

  1. 2000 - 3000 vierailijaa
  2. Tapahtuman järjestelyihin osallistui 40 henkilöä
  3. Yrittäjiä läsnä parikymmentä
  4. Lähiruokaa, luomua, herkkuja, hyvää
  5. Designea, käsityötä ja taidetta
  6. Maailman suurin pääsiäispuu
  7. Itä-Uudenmaan suurin muna palkinnon sai Christel Liljeström
  8. Musiikkia ja noituutta
  9. Pupupaja
  10. Lähiruokalounas
  11. Kaikkea kaunista pääsiäisen viettoon ja kotiin
  12. Huippuhienoja kotimaisia tuotteita ja hilpeä meininki

Monet asiakkaat nauroivat noitien touhuille kippurassa. Pienimmät lapset pitelivät äitiä helmasta, koska Kyöpelivuoren noidat olivat aidosti tosi kummallisen näköisiä vanhoja piikoja. Yhdenkin ikä reilusti yli sadan vuoden. Tarkkoja henkilötietoja ei paljastettu “ilettäviä” teksti-/seksiviestien pelossa.

Ei kommentteja: