maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Nukkekodissa kaikki hyvin



Itä-Suomen viiden maakunnan tulevaisuus näyttää aina vain kurjemmalta. Väestö on keskimäärin vanhempaa kuin muualla Suomessa. ”Työpaikkoja häviää tukuittain, kun puun tuonti Venäjältä uhkaa tyrehtyä kokonaan,” toteaa HS pääkirjoituksessa 5. marraskuuta 2008.

Vielä sata vuotta sitten, Itä-Suomi oli hyvin vaurasta seutua. Hyvinvoinnin toi yhteys Pietariin, jonne vietiin muun muassa maataloustuotteita ja ja kalaa. Venäjän vallankumous katkaisi yhteyden, joka vasta viime vuosina on alkanut herätä.

Ilman kulutuskykyisiä ja -haluisia venäläisiä rajapinnan kaupunkien, kuten Lappeenrannan ja Imatran, kaupat kituisivat.

Siksi suunnittelimme VT6 Sähköistä Informaatiojärjestelmää, jonka toteutus jäi esisuunnittelun jälkeen odottamaan päätöstä. Itä-Suomella on muutama maantieteellinen valtti, joka kannattaa hyödyntää täysipainoisesti. Ensimmäinen niistä on tietenkin Pietari. Siellä asuu kaksi kertaa niin paljon ihmisiä kuin koko Suomessa.

Lappeenrannasta on lyhyempi matka Pietariin kuin Helsinkiin.

Itä-Suomessa ei enää voida laskea kaikkea puunjalostusteollisuuden varan. On keksittävä jotain muuta. Hesarin pääkirjoituksessa ehdotetaan: Saimaan vesistöt voisivat yhdistää maakuntia eikä erottaa.

Saimaan matkailu on heikoissa kantimissa, mutta pelkkien venäläisturistien varaan maakunnan tulevaisuutta ei kannata laskea. Välimatkat pienenevät. Luonnonrauhan ja kalastuksen luulisi kiinnostavan keskieurooppalaisiakin.

1. Elämysmatkailua (Kun on ilta Saimaan, unhoitan muun)
2. Luonnonrauhaa (Vastine tälle: Nähdä Napoli ja Kuolla)
3. Yrittäjien välisen yhteistyön parantaminen
4. Yhteistyössä kehitettävät kalastus-, elämys- ja rauhoittumispaketit

Mahdollisuuksia on, ja puitteet ovat muun muassa Puumalassa ainutlaatuiset. Mieleni tulee Pistohiekan hienot maisemat.
Lähetä kommentti