perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Hoivapalvelu houkuttelee pääomasijoittajia

Hoivapalvelu houkuttelee pääomasijoittajia. Hoivapalvelut toimiala on Suomessa ollut hyvin pirstaleinen. Viime vuosina on tapahtunut keskittymistä ja toiminta on siirtynyt harrastelusta ammattimaisesti johdetuksi liiketoiminnaksi. Suurimmissa yrityksissä ovat pääomasijoittajat mukana.

Yhtenä esimerkkinä Esperi

Neljä vuotta sitten Esperin liikevaihto oli noin kuusi miljoonaa euroa. Vuoden 2009 budjetoitu liikevaihto on jo 50 miljoonaa euroa ja vuonna 2012 yrityksen liikevaihdon odotetaan rikkovan sadan miljoonan euron rajan. Esperi on ostanut parin viimeisen vuoden aikana parikymmentä pienempää yritystä

Hoivapalvelu kasvaa

Hoivapalvelualan on kasvanut 2000-luvulla keskimäärin noin 18 prosentin vuosivauhtia. Suurimpien yritysten liikevaihdot kasvavat kuitenkin jopa 30 – 40 prosenttia vuodessa. Kasvu tulee osittain yritysostoista.

Ikääntyvät ihmiset luovat kysyntää

Kysyntää syntyy erilaisille hoiva-, asumis- ja kotipalveluille. Tarvitaan kokonaan uusia hoitopaikkoja, mutta yksityinen sektori kasvaa myös kuntien ulkoistaessa olemassa olevia palveluja.

Yhdistykset ja järjestöt

Aikaisemmin myös yhdistysten ja järjestöjen rooli hoivapalveluiden tuottajina oli merkittävämpi. Nyt painopiste on siirtymässä yrityksille.

Hoivapalvelualan suurimmat yritykset

Alla olevat yritykset ovat vahvasti pääomasijoittajien käsissä. Ensimmäinen yhteispohjoismainen hoivapalveluyritys syntyi kesällä 2008, kun pääomasijoittajayhtiö Industri Kapitalin omistama ruotsalainen Attendo osti MedOne SponsorCapitalin hallinnoimalta rahastolta. Pääomasijoittajat näkevät alan houkuttelevana

  • Medivire Hoiva
  • Esperi Care
  • Mikeva
  • MedOne

Uusi toimiala

Hoivapalvelut on uusi toimiala, ammattimaisesti toimivia yrityksiä ei vielä muutama vuosi sitten ollut ja toimintatavat olivat kehittymättömiä. Tilanne antaa pääomasijoittajatyyppiselle omistajalle mahdollisuuksia kasvattaa yritystä nopeasti, kun markkinoilla on tilaa.

Lähde: HS 25.8.2008

Ei kommentteja: