lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Pentin terveiset Espanjasta

Hyvää huomenta! Sain sähköpostia Espanjasta. Ystäväni kirjoitti leuttuaan tämän blogin sisältöä. Ajattelin, että tässä on asioita, jotka haluan jakaa muidenkin tiedoksi.

Terve Helge!

Ja, kiitokset viestistä, sekä onnea matkaan neuvotteluun. Kävin lukemassa blogia. Ja totesin monta hyvä seikka. Mm. sen, että sijoittajasektori on kiinnostunut hyvinvointisektorista.

  • Minä olen fokusoitunut tänne Espanjan päähän ja vieläpä tarkemmin Costa Blancan seudulle.

  • Täällä on merkittävä suomalaiskeskittymä: muutama tuhat pysyvää suomalaista asujaa, sekä kohtalaisesti täällä viikosta pariin kuukauteen piipahtelijaa.

Torreviejan (naapurikaupunki, kun me nyt asumme Orihuelan kaupungissa, sen rantakylässä, Orihuela Costalla) asukkaista yli 50 % on muita kuin espanjalaisia. Kaupunki on Lahden kaupungin kokoinen, talvisin täällä asuu se hieman yli 100.000 asukasta, mutta elokuussa rantakaupunkiin ahtautuu jopa 650.000 asukasta ja lomalaista, pääasiassa espanjalaisia lomalaisia omiin kesäasuntoihinsa.

Sosiaalisen ja terveyspalveluiden ja muidenkin ihmisten tarvitsemien palveluiden saantiin täällä liittyy siis monikansallisuus, ikääntyminen, erilaiset hoitokulttuurit, erilaiset tavat hoitaa asioita, kielimuurit, palveluiden hajanaisuus, palveluiden erilaiset laatutasot, pelot, uskomukset, epäilykset, puhelimien kentät ovat heikkoja ja kanavat tukkoisia, jne.

Ympäristöön liittyviä tekijöitä ovat taas lämpö, auringonvalo (D-vitamiini), mikroilmasto (suola), välimeren terveellinen ruoka- ja juomavalio, tuoreet vihannekset ja hedelmät, yksilöllisyys, monikulttuurisuus, elämyksellisyys, liikunta, kulttuuri, monien elintarvikkeiden edullinen hinta, edulliset julkiset liikennepalvelut, edullinen asuminen jne.

Siis minun tavoittena tarjota mahdollisuus haluaville:

  • asua edullisesti lämmössä senioriaikaa
  • pysyä terveenä ja hyvässä kunnossa kaikin puoli, nauttia elämästä ja
  • saada helposti kaikki tarvitsemansa palvelut Hyvän Olon Keskuksen kautta tai Hyvän Olon Keskuksessa omalla äidinkielellään (HOK)

Tämä on ajatusmaailma, johon paneudun osana työtäni.

Toinen ajatusmaailma on hyödyntää uudet, nyt usealla yrityksellä testatut palvelutuotteeni:
  • YPM Analyysi
  • YPM Konsultointi
  • YPMe Konsultointi
  • YPM Tuonti-vientipalvelu
Kolme ensimäistä kohdistuu aluksi suomalaisiin yrityksiin, pääasiassa etätyönä, mutta tarvittaessa myös lähipalveluna.

YPM Tuonti-vientipalvelu on toimimista auttajana Suomen ja Espanjan välillä, siis:

  • Ostaa asiakkaiden lukuun täältä tuotteita ja toimittaa ne Suomeen
  • Ostaa asiakkaiden lukuun Suomesta tuotteita ja toimittaa ne tänne Espanjaan
  • Markkinakartoitukset Espanjassa
  • Markkinakartoitukset Suomessa
  • Markkinoille pääsyn konsultointi Suomeen ja Espanjaan

Tässä toiminta-ajatukseni tällä hetkellä... pääpiirteittäin.

Terkuin

Pentti M.

PS. terveiset perheelle!

2 kommenttia:

Villagran kirjoitti...

Hyvä Pentti

Olen Espanjalainen ja yritän päästä Suomen markkoinoihin eri Espanjan tuotteilla. Minulla on yhteyksiä Suomessa sillä asuin Helsingissä 6 vuotta.

Onko sinulla mahdollisuus vientitoimintaan helpolla ja edullisellä tavalla?

Kiitos

Jose Luis

Helge Keitel kirjoitti...

Villagran, kiitos kommentista. Lähetin sähköpostiviestin Pentille Espanjaan.

Hän ottanee yhteyttä lähipäivinä. Mistä osoitteesta tavoitamme sinut?

Pentti on mukana tässä verkostossa. Tervetuloa mukaan.

http://kknetwork.ning.com/

Terveisin
Helge