perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Tule pohtimaan mitä YLEn mahdollistajuus voisi käytännössä tarkoittaa | YLE Blogit | yle.fi


Tänään kommentoin tähän YLE-blogiin ja kirjoitan aiheesta tähän siksi, että aiheeseen liittyvä tapaaminen järjestetään ensi kuun aikana.

Poimin Flickristä aiheeseen sopivan kuvan.

Tule pohtimaan mitä YLEn mahdollistajuus voisi käytännössä tarkoittaa | YLE Blogit | yle.fi: "Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Kirjoittajat

Jonnu Aho | Olen toiminut konseptituottajana YLE Uusissa palveluissa kohta vuoden verran. Aiemmat kahdeksan vuotta työskentelin copywriterina ja konseptisuunnittelijana mainonnassa ja palvelusuunnittelussa. Olen siis tehnyt koko työurani asiakastöitä ja YLEssä hienolta tuntuukin olla kehittämässä omaa, jotakin yhteistä. Ja jotakin, jonka kohderyhmänä ovat kaikki suomalaiset.

Pirkka Aunola | Työskentelen uusissa palveluissa strategisena suunnittelijana, eli seuraan mitä nettimaailmassa tapahtuu ja miten te käytätte meidän palveluitamme.

Marja Honkakorpi | Toimin YLE Uusissa palveluissa konseptipäällikkönä vastaten yle.fi:n kokonaiskonseptista, sen kehityksestä ja brändistä. Mielenkiintoinen ja haastava työ, joka tähtää parempaan julkiseen palveluun. Työni edellyttää hyviä verkostoja ja vuoropuhelua niin YLEn sisällä kuin ulkopuolellakin – tervetuloa mukaan osallistumaan uudenlaisen yle.fi:n rakentamiseen!"

Ei kommentteja: