perjantaina, elokuuta 07, 2009

Kirjeitä Ranskasta 1991

Kirjoitin Ammerschwirhistä, Ranskasta 30.01.1991

Hyvää Uutta Vuotta 1991. Vuosi 1991 alkoi melkoisella ryminällä: sota syttyi Lähi-idässä eli Kuvaitissa, Baltian maat järjestyksen kourissa.

Talouslaman todennäköisyys on lisääntynyt. Suomen taloudellinen tilanne on lyhyessä ajassa vaikeutunut.

Miten teillä Suomessa? Kirjeenvaihtomme jälkeen emme ole olleet yhteydessä. Soitin automaatioryhmän johtajalle, mutta emme vielä sopineet mistään konkreettisesta.

Helmikuun lopulla tulemme pariksi viikoksi työmatkalle Suomeen. Tiedoksi myös, että tammikuun alusta alkaen saimme käyttöömme erillisen toimitilan Ammerswhirista. Puhelin ja Fax ovat edelleen samat. Ilmoitan, jos niihin tulee muutoksia.

Terveisin
Helge

PS: Tunnelmat ovat maassamme samankaltaiset. Vientiyritysten tilaukset ovat pudonneet kolmanneksen.

Alla suora lainaus tämän päivän Kauppalehdestä.

Teollisuuden uudet tilaukset laskivat kesäkuussa 34,5 prosenttia vuoden takaisesta. Lasku on kuitenkin loiventunut.

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2009 kesäkuussa 34,5 prosenttia pienempi kuin vuoden 2008 kesäkuussa. Tammi-kesäkuussa uudet tilaukset laskivat 37,8 prosenttia vuoden takaisesta

Teollisuuden uudet tilaukset jatkoivat laskuaan kesäkuussa. Viime vuoteen verrattuna tilausten arvo pieneni selvästi kaikilla tarkasteltavilla päätoimialoilla.

Lasku oli kuitenkin hieman edeltäviä kuukausia loivempaa. Aiempien kuukausien tapaan uusien tilausten vähentyminen oli voimakkainta metalliteollisuudessa, jossa laskua kertyi 41,1 prosenttia.

Kemianteollisuuden tilaukset laskivat 24,7 prosenttia, paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialan tilaukset 16,5 prosenttia ja tekstiiliteollisuuden tilaukset 13,3 prosenttia.

Lähde: Kauppalehti

Ei kommentteja: