keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Valkoista Joulua Koko Maassa

joulu19,2009 064
Valkoinen joulu tervehtii kansalaisia eri puolilla maata. Maanteillä on ollut vaikea liikkua. Tiet ovat liukkaat ja pölisevä lumi tekee ajamisen erityisen vaikean.

Ajoimme Loviisasta Helsingin kautta Sotkamoon maanantaina. Pysähdyimme ostoksille Kuopiossa. Matka taittui verkkaisasti, koska keli oli jo silloin hankala.

Tänään lunta sataa Etelä-Suomessa ja Itä-Suomeen luvataan erityisen vaikeaa keliä. Onneksi kaikki ostokset on tehty. Huomenna keskitymme joulukuusen koristeluun ja lahjapakettien käärimiseen ja solmimiseen. Joulupukki matkaan jo käy, laulaa radio.
Lähetä kommentti