perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Uusi maisema, uudet ajatukset

april2_2010 099Kuusisataa kilometriä myöhemmin mietin, miten siirtyminen paikasta toiseen muuttaa ihmisen ajattelua.

Loviisa, Koskenkylä, Orimattila, Lahti, Heinola, Mikkeli, Joroinen, Varkaus, Kuopio, Siilinjärvi, Lapinlahti, Iisalmi, Kajaani, Vuokatti ja Sotkamo.

Kevät tekee tuloaan, lumet sulavat, kuljemme kohti kevättä ja kesää. Samalla Suomi irtautuu vähitellen lamasta. Nyt on aika miettiä uuden nousun keinoja ja kikka kuutosia.

TE-keskusten tehtävänä on tukea ja neuvoa yrityksiä niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tavoitteena on vahvistaa osaamista, yrittäjyyttä ja kasvua sekä työllisyyttä.

Yrityksille on tarjolla apua ja rahoitusvaihtoehtoja toiminnan kehittämiseksi heikompinakin aikoina. Taantuman tulo huomattiin TE-keskuksissa jo syksyllä 2008. Yrityshakemusten määrä romahti ja kysyntä palveluille, jotka liittyivät taantuman vaikutukseen kasvoivat.

Yrityksissä pysähdyttiin jo vuonna 2008 miettimään tilannetta ja monissa firmoissa suhtauduttiin varoen tulevaan. Apua haettiin tuolloin muutos- ja palkkaturvaan. Taantuman selättämiseen löytyi sekä rohkeutta että tarmoa muutaman kuukauden miettimisen jälkeen.

Vuoden 2009 puolella halukkuus oman toiminnan kehittämiseen ja nujertamiseen nousi pintaan. Hakemukset TE-keskuksiin nousivat normaalitasoon. Riskirahoittajat pyrkivät ohjaamaan avun tarvitsijoita myös muiden rahoitustarjoajien, kuten Finnveran puheille. TE-keskukset tekivät myös tiivistä yhteistyötä paikallisten yrittäjäjärjestöjen kanssa.

Uudelleenkoulutus tarjosi laman aikana monille yrityksille vaihtoehdon osaamistason nostamiselle. Rahoitusta koulutukselle oli tarjolla. Tukiprosentit vaihtelivat yrityksen koon ja koulutuksen sisällön mukaan. Koulutukselta vaaditaan selkeä tavoite ja sisältö.

Kilpailutus oli ehtona rahoituksen saamiselle. Hankkeen kokonaiskustannusten ylittäessä 15 000 euroa oli rahoituksen hakija velvollinen julkiseen palveluntarjoajan kilpailutukseen. Hankintarajan ollessa alhaisempi riitti, että hakija osoitti kolme tarjousta palvelun ostamiseksi.

Ei kommentteja: