keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2010

Intelin hyvä tulos ja Nokian MeeGo yhdistettiin Ylessä

301220095152 Suomessa Nokian ylemmät toimihenkilöt jatkavat vaivatonta AY-aktiivisuuttaan Nokian peräydyttyä. Intiassa duunarit eivät enää suostu valmistamaan puhelimia nälkäpalkalla. Mutta hyviä enneunia ja etiäisiä on Nokiastakin tarjolla.

YLE kertoi aamulla, että Intel on tehnyt hyvän tuloksen ja uutisessa Nokian ja Intelin MeeGo-yhteistyö niputettiin yhteen.

Onko Nokia alihankkijoineen tilannut lohduttomasti chipsejä Inteliltä ja kohta Nokia pamauttaa Veikon Koneen tiskiin ihmepuhelimen, joka hyrrää tietokoneen tavoin tuulipuvun taskussa? Nokia Siemens Networks vuorostaan neuvottelee Motorolan verkkotoimintojen ostamisesta.

Nouseeko Nokia kanveesista ja jatkaa taistelua? Kaikki asiantuntijat eivät ole yhtä mieltä MeeGo:n ratkaisevasta merkityksestä, koska Nokian lisäksi kukaan muu ei käytä sitä. Apple pysyy ykkösenä ja Android valtaa jokamiehen puhelimet. Mutta Nokian on pakko tehdä jotain, ettei asema kehitysmaissa horju.

Nokian johto on valintansa tehnyt. Vähitellen niitä hyviä uutisia on pakko tulla tai hallitus joutuu vaihtopenkille. Minä en näe Nokian ongelman ratkaisua johtajien vaihtamisessa. Ohjelmisto-osaamisen pullonkaulat ovat pelottavan suuria ja jotkut sisäpiiriläisetkin myöntävät sen. Kauanko muutos vaatii?

Stora Ensoa on saneerattu useita vuosia, Amerikan operaatiosta luovuttiin, tehtaita on suljettu. Kovin iloiselta Jouko Karvinen ei näytä vieläkin, vaikka läski on sulatettu ja vesurilla hakattu. Nokian ratkaiseva muutos vie useita vuosia. Uusia polkuja on avattu, mutta sademetsää riittää raivattavaksi vuosiksi.

Kuka näkee merkkejä strategian myönteisistä muutoksista?

Lähetä kommentti