torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Pankkiiri Mao Tse-tung vuonna 1951

june20_2010 055 Pekingiläinen agraaripankki listautui ja sai 18 miljardia euroa uutta pääomaa. Pohjolan OP joutuu stressitestiin Nordean kera. Maailmantaloudelle ennustetaan vahvaa kasvua. Vain Euroopan velkavetoiset valtiontaloudet tuottavat huolta. Jos europankeista joku joutuu vaikeuksiin, riennämmekö silloin talkoohengessä keväisen Kreikka-päätöksen mukaisesti yhteiseen pankkitukirintamaan?

Kauppalehti kertoo, että kiinalaisella AgBankilla on yli 320 miljoonaa asiakasta ja peräti 24 tuhatta konttoria sekä yli 441 tuhatta työntekijää. Pankin varat ylittävät Intian bruttokansantuotteen arvon.

Listautumisen toivotaan hälventävän kiinalaispankkeihin kohdistuneita epäluuloja. KL kertoo edelleen, että:

  • Vain kolme vuotta sitten pankki oli käytännössä maksukyvytön.
  • Sen luottokannasta peräti 24 prosenttia oli tuolloin hoitamattomia.
  • Pankki teki kriisin jälkeen täyskäännöksen 30 miljardin dollarin, eli 24 miljardin euron pääomaruiskeen ja roskalainojen siivouksen jälkeen.

Atlantis Investment Management Ltd:n puheenjohtajatar Liu Lang mukaan kiinalainen pankkisektori pitäisi arvioida nyt uudelleen, koska pelot hälventyvät siitä, että hallitus olisi tiukentamassa lisää kiinteistökauppojen luototuksen ehtoja.

Kiinalaispankkeihin sijoitetaan rahaa enemmän kuin IT-kuplan aikana huippuosaamiseen nojautuviin, mutta loppupeleissä älyttömiin kuplaosakkeisiin. Mitä me tiedämme pankkisektorista, tästä suljetun talouden saarekkeesta, joka on jokaisen taloustaantuman keskiössä? Pankkien sub-prime-ongelmat laukaisivat tuoreimman talouskriisin.

Eurooppalaispankkien kunnosta ei ole varmaa tietoa. Stressitestin toivotaan paljastavan vuotoja ja valuvikoja, mutta EU-lainsäädäntö ei tunne tapaa, miten rajat ylittävään pankkikriisiin pitäisi suhtautua.

Pitäisikö meidän rivikansalaisten, joiden pankkisuhde on nettiyhteyden varassa, ymmärtää enemmän finanssialan valvonnasta ja taloustaantumiin johtavista mekanismeista? Pankit ovat näkymätön käsi, joka ohjaa kiinteistöjen hintoja, työpaikkojen kehitystä, hyvin- ja pahoinvointia ehkä enemmän kuin edustajamme Arkadianmäellä.

Mitä kaikkea vahvan pankkisalaisuuden pimeässä ytimessä oikein tapahtuu? Tiedätkö sinä?

Ei kommentteja: