tiistaina, lokakuuta 11, 2011

Alyännykkään entistä parempi akku

2011-09-28 18.49.52_akku Nokia julkistaa 26. lokakuuta 2011 uusia puhelimia Lontoossa pidettävässä suurtapahtumassaan. Pari päivää ennen kännyjättimme ensimmäistä Windows Phone –julkkaria Applen leiri tuo kauppoihin kirjailija Walter Isaaconin kirjoittaman Steve Jobsin muistelmateoksen. 

Applen perustaja ja hyperinnovaattori kampittaa Nokiaa vielä haudan levosta, arvioi Kauppalehtikin tänään.

Palataan puhelinta käyttävien tavisten ankeaan arkeen: älykännyköiden suuret näytöt lipittävät akkuvirtaa yhtä ahnaasti kuin meidän kissat ulkona pihalla ämpärissä olevaa sadevettä. Pitkäkestoisempien akkujen kehittämisessä riittää vielä työsarkaa.

Kosketusnäyttöjen näkyvyys ei ole paras mahdollinen ulkona ja auringonpaisteessa. Pakkasella kosketeltavan hipelöinti muuttuu vastenmieliseksi. Älkää soitelko minulle tammikuun ja maaliskuun aikana, jos tulevasta vuodesta kehittyy kylmä ja viimainen.

Aikoinaan palkanlaskennan tai muista hallinnollisista virheistä saatoi vierittää syyn ATK:n kontolle. Kosketusnäyttökännyköiden aikakaudella nelosen äidinkielellä kirjoittava poropeukalo voi sumeilematta syytellä huippuhienoa käyttöliittymää – eli kosketusnäyttöä.

Ei kommentteja: