maanantaina, marraskuuta 26, 2012

Tiedon valtatiellä vähemmän tungosta 2013

20121021_155826

On aika miettiä, kuvan kaunottaren tavoin, silmät ummessa menneen vuoden tapahtumia.

Tästä vuodesta tehdään kohta “litviikkiä” ja kristallipallosta katsellaan tulevan 2013 näkymiä.

Yleisellä tasolla Suomella menee vielä kohtuullisen hyvin, mutta työttömyys uhkaa nousta yli kahdeksan prosentin ensi vuonna.

Mennyt vuosi sujui pelättyä paremmin. Onnistuimme ongelmanratkaisuissa hyvin. HACCP ja 8T osoittautuivat toimiviksi työkaluiksi vaativissa trouble-shooting olosuhteissa.

Pysyimme tuloskehityksessä kutakuinkin ennusteissamme. Toivomme samaa tulevalta vuodelta. Tarkennettu tulevaisuusennuste on toistaiseksi laatimatta.

Paremmaksi kaikki muuttuu, mutta hyväksi ei milloinkaan. Näemme taivaanrannassa merkkejä uusista läpimurroista. Pitkällisen tuotekehityksen tuloksena on purevia parannuksia.

Tulevan vuoden linjaukset ovat mielestäni entistäkin selkeämpiä; emme tavoittele kuuta taivaalta.

Lähestymme huomista realistisesti; yleiskuva on aikaisempaa mustavalkoisempi. Onneksi pystymme sopeutumaan tulevaisuuden tarpeisiin joustavasti. Tuli sitä tai tätä, huominenkaan ei ole läpeensä mätä.

Lähetä kommentti