keskiviikkona, maaliskuuta 13, 2013

Eläintieteilijä Paul Krugman tutkii torakoita

Suomalainen Olli Rehnin mielestä taloustieteilijät ovat vaikeaselkoisia. Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman on arvostellut EU-komission finanssipolitiikkaa värikkäin sanakääntein. Talouskomissaari Rehn ei ole hyväksynyt torakka-vertailua.

Blogikirjoituksessaan Krugman arvioi Olli Rehnin työtä eikä haukkunut komissaarin äitiä tai isää. Rehn kuittaa, että palkittu ekonomisti pitää itseään maailmankaikkeuden valtiaana. Olli Rehnin mukaan nobelisti laittoi hänen suunsa puhumaan “muunneltua totuutta”.

Komissaari Rehn ilmoittaa kuuntelevansa tarkalla korvalla vakavasti otettavia ekonomisteja. Paul Krugman, joka syytti talouskurilinjaa vahingolliseksi kriisitalouksien kansantalouksille, ei ilmeisesti kuulu tähän joukkoon.

Euroopan taantuma syvenee ja työttömyys kasvaa. Olli Rehnin mielestä IMF korostaa vakauttamisen merkitystä talouden luottamuksen palauttamisen näkövinkkelistä. IMF:n asiantuntijat nousevat korkeammalle korokkeelle kuin Krugman.

Miten tiukkaan finanssipoliittiseen silmukkaan korviaan myöten velkaantuneet kriisimaat olisi laitettava? Tiedetään, että säästölinja kuristaa talouskasvua ja sitä kautta kasvattaa velkataakkaa. Teki niin tai näin, aina menee väärinpäin.

Pitäisikö vakauttamista jatkaa, vai päästetäänkö velkaantuneet uudelleen pankkiirien puheille?Komissiota moititaan liian nopeasta julkisten talouksien tasapainottamisohjelmasta. Hitaampi tahti olisi kurittanut kansalaisia helläkätisemmin. Kreikkalaiset, espanjalaiset, irlantilaiset, islantilaiset, italialaiset ja portugalilaiset ovat varmasti tästä yhtä mieltä.

Rehnin mukaan halpaa elvytysrahaa ei ollut riittävästi tarjolla. Yksityisellä sektorin rohkeus ei riittänyt, eikä julkisten rahapussien vartioilla ollut kanttia rahahanojen höllentämiseen. Epäselväksi jäi, mistä inhimillisempää riskirahaa olisi löytynyt.

Rakenneuudistuksen ja talouskurilinjan kovuutta ovat arvostelleet myös suomalaisekonomistit. Suomessa yhteisvastuun kantamisen halukkuutta on ollut erityisen vähän. Euroopan remontoiminen on taitolaji. Arvostelijoiden esteettisistä pyrkimyksistäkään ei ole täyttä selvyyttä.

Ota tästä selvää?

Lähetä kommentti