torstaina, heinäkuuta 11, 2013

Akkutehtaasta miljoonien tappiot Varkaudelle | Kauppalehti.fi

Akkutehtaasta miljoonien tappiot Varkaudelle | Kauppalehti.fi

Vuoden 2011 alussa Suomen Teollisuussijoitus Oy, Fennia-ryhmän yhtiöt Eläke-Fennia ja Fennia, EM Group Oy ja yksityiset sijoittajat merkitsivät suunnatussa osakeannissa yhteensä 13,7 miljoonalla eurolla yhtiön osakkeita.

Sijoittajien ohella European Batteries on saanut merkittäviä summia yhteiskunnan avustuksia. Vuonna 2008 Työ- ja Elinkeinoministeriö myönsi kehittämisavustusta neljä miljoonaa euroa. Ely-keskus on myöntänyt yrityksen kehittämisavustuksia kahteen otteeseen reilut neljä miljoonaa euroa.

European Batteriesin tappiot nousevat koko toiminta-ajalta kaikkiaan 33 miljoonaan euroon. Liikevaihto oli viime vuonna runsaat 3,1 miljoonaa euroa.

Ei kommentteja: