keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

Sick Insight ja teollinen internet

En muista käyneeni Sickin osastolla Lignassa toukokouussa 2015, mutta poimin heidän Insight-lehtensä Puu 2015 Bioenergia -messuilta Jyväskylästä.

Sick liputtaa teollisen internetin ja Industry 4.0 -konseptin puolesta. Molemmat olivat yhdessä ja erikseen vahvasti esillä Ligna 2015 -robotisaatioakatemian puheenvuoroissa. 

Automaattista tunnistusta on viime vuosien aikana alettu käyttää yhä monipuolisemmin lukuisissa sovelluksissa, ja kehitys näyttää jatkuvan samanlaisena teollisen internetin myötä.

Lisäksi kolmea tärkeintä automaattisessa tunnistuksessa käytettyä tekniikkaa (RFID, kuvapohjaiset koodinlukijat ja laserilla toimivat viivakoodinlukijat) parannetaan jatkuvasti.

Läpinäkyvyys ja jäljitettävyys ovat valmistajille yhä tärkeämpiä erityisesti sen johdosta, että suurten autotehtaiden tuotantolinjoilla valmistetaan aina vain vaihtelevampia kokonaisuuksia ja kokoonpanolinjoilla kootaan yhä useampia malleja rinnakkain.

Näissä sovelluksissa passiiviset UHF ja RFID -kortit näyttävät kyntensä. Ne voidaan kiinnittää komponentteihin tai jopa integroida niihin siten, ettei niitä edes näy. Avainasemassa on transponderin ja lukulaitteen yhteistoiminta.

Tietyt transponderit kestävät jopa maalauslinjojen erittäin korkeita lämpötiloja ja ne voidaan tunnistaa luotettavasti maalin altakin.


Ei kommentteja: