perjantaina, toukokuuta 05, 2017

Venäjän ruplan vahvistuminen on jatkunut toista vuotta

Sinä tiedät mitä haet. Me tiedämme, mistä kohderyhmä ja kumppanit löytyvät.

Venäjän ruplan vahvistuminen on jatkunut yhtäjaksoisesti toista vuotta. Viime kuukausina vauhti on hiukan hiipunut.

Venäjän hallituksen näkökulmasta rupla on jo liian vahva ja heikentää vientiteollisuuden kasvua.

Myös valtionbudjetin tasapainon kannalta voimistuva rupla on rasite, koska energiaviennistä saadut dollaritulot muodostavat noin puolet ruplamääräisen budjetin tulopuolesta.

Orastavat toiveet Venäjän talouskasvun käynnistymisestä eivät ole vielä heijastuneet pörssiin. Lähes kaikki Venäjä-rahastot ovat edelleen miinuksella kolmen kuukauden takaisiin noteerauksiin verrattuna.

Suurin selittäjä pörssin käyttäytymiselle on nyt kuten aina ennenkin raakaöljyn hinta. Tammikuusta 2016 tammikuuhun 2017 öljyn tynnyrihinta kaksinkertaistui 29 dollarista 57 dollariin.

Poliittiset suhteet Suomen ja Venäjän välillä näyttäisivät tällä hetkellä kohtalaisen ongelmattomilta. Ukrainan kriisin jälkeen Suomi oli ensimmäinen maa, joka käynnisti ministeritason yhteydenpidon Venäjän kanssa.

Venäjän kannalta Suomi on ystävämaa niin kauan kun se pysyy Naton ulkopuolella.

Lähde: KL



Lähetä kommentti