maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Kemijärven tehdas suljetaan

Kemijärven sellutehdas kannattaa erinomaisesti ja täyttää Stora Enson pääomalle asettaman tuottovaatimuksen. Näin väittää Paperiliiton Kemijärven-osasto viime perjantain antamassaan julkilausumassaan.

Kemijärveläiset toivovat tehtaan myymistä konsernin ulkopuolelle. Tälle vaatimukselle Storan päättäjillä on varmaan varattuna kuulosuojaimet. Johtajat perustelevat tehtaan lopettamista konsernin puuvirtojen optimoinnilla.

Storan keskushallinnosta myönnetään, että Kemijärvi teki hyvää tulosta. Silti se suljettiin. Stora Enson tuottotavoite pääomalle on 13 prosenttia, mutta se ei riittänyt. Väitetään, että Kemijärven laitos on edelleen hyvässä kunnossa ja on ylittänyt tavoitteet monta vuotta.

Tulevaisuudessa Kemijärvelle tarkoitetut puut rahdataan konsernin muille massatehtaille Kemiin ja Ouluun.

Kemijärveläiset yllättänyt kriisi harmittaa, koska kaupunki oli ehkä joten kuten toipunut Kiina-ilmiöstä, joka aloitti ICT-alihankintatuotannon siirtymisen Kiinaan, Aasiaan, Intiaan.

Salcompin laturitehtaan siirtyminen kiinaan tapahtui neljä vuotta sitten. Sen jälkeen vastaavanlaisia uutisia on tullut eri puolilta Suomea. Perloksen lähtö Joensuusta tuntuu seudulla vielä kauan. Efore jätti Saarijärven samasta syystä. Lahti ja Salokin ovat saaneet osuutensa.

Pääjohtaja Karvinen ilmoitti 31.10.2007 ettei Kemijärven päätökseen tule muutosta. Hän on käymässä Kemijärvellä.

visualradio There is Second Life in traditional pulp and paper mills. The forestry 2.0 is emerging out of the ashes. UPM and Stora Enso are in transit!It has been a busy morning. I've been writing about the transformation of old pulp and paper mills. More about details can be found on my smartroad blog. If you are interested to talk about the bio-based economy, don't hesitate to call + 358 50 309 2021.

Ei kommentteja: