lauantaina, lokakuuta 29, 2011

Hakkarainen on brändi

2011-10-28 19.23.53 En tarkoita Yhtyneet Paperitehtaat Nuuka-Niiloa, joka vaatimattomana miehenä matkusti turistiluokassa, eikä hyväksynyt itselleen vuorineuvoksen arvonimeä. Kerrotaan, että Hakkaraisen alaiset hiipivät joskus noloissaan ulos ekaluokasta, jos toimitusjohtaja sattui matkustamaan samaalla koneella.

Tarkoitan kuitenkin toista metsätalousmiestä. Tämä Esson baarissa tyyliään kehittänyt Teuvo-setä perustaisi etelän metian mukaan siirtolapuutarhan homoille, lesboille ja somaleille Ahvenanamaalle. Samaalle saarelle mahtuisivat vähemmistönä maassamme asuvat suomenruotsalaisetkin. Täältä Kainuustakin evakuoitaisiin kymmenkunta ihmistä. Inklusive mig själv!

Diplomi-insinööri Niilo Hakkarainen kuoli kotonaan Helsingissä 18. heinäkuuta 2011 83 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Iisalmen maalaiskunnassa 22. joulukuuta 1927 opettajaperheeseen. Hänen ansioksi voidaan lukea Yhtyneet Paperitehtaat talouden tervehdyttämisen. Niilo Hakkaraisen kyvykkyyttä todisti se, että hänet pian Yhtyneistä tapahtuneen eron jälkeen pyydettiin suuren kansainvälisen, yli 80 maassa toimivan mediakonsernin Daily Mail & General Trust plc:n johtokunnan jäseneksi, kertoo Helsingin Sanomat muistokirjoituksessaan.

Wikipedia kertoo: Suomenruotsalaiset ovat Suomessa asuvia, ruotsin kieltä äidinkielenään puhuvia suomalaisia. Suomenruotsalaisuuteen yhdistetään usein mielikuva suomenruotsalaiseen perheeseen syntymisestä ja Suomessa kasvamisesta, joten Suomeen siirtyneitä ruotsalaisia maahanmuuttajia ei pidetä suomenruotsalaisina. Suomessa syntyneistä Suomen asukkaista ruotsinkielisiksi rekisteröityjä oli vuoden 2007 lopussa 287 339 henkilöä. Koko Suomen väestöstä oli vuoden 2007 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 289 951 henkeä (5,44 %)[3]. Lisäksi Ruotsissa asuu arviolta 60 000 suomenruotsalaista. Suomenruotsalaiset (ruots. finlandssvenskar) kutsuvat kaikkia suomalaisia sanalla finländare, kun taas suomenkielisistä he käyttävät sanaa finne.
Suomenruotsalaisia on noin 300 000, homojen, lesbojen ja somalien määrää en tiedä, mutta tällä toimenpiteellä saataisiin aikaan uusia EU-valtio, jonka väkimäärä ajan mittaan kasvaisi miljoonaan. Ei hullumpi skenaario ja ihmiskokeena suomalaisen mittapuun mukaan varsin merkittävä. Sodan jaloista suomalaismetsiin evakuoitiin Vennamon toimesta 700 000 karjalaista.

Vennamo oivalsi oitis, että heikosti pientiloillaan toimeentulevissa siirtoilaisissa oli ainesta vaalikarjaksi ja Veikko kehitti toimenpiteensä jatkeeksi SMP (Suomen Maaseudun Puolueen). Ehkä Teuvo Hakkarainenkin pakko-ruotsin innoittaman innostuu muuttamaan Ahvenanmaalle Esson baarin pitäjäksi ja siitä ponnistaisi uuteen julkisuuten HSLH (homot, somalit, lesbot, hurrit) –puolueen puheenjohtajana vuonna 2020.
Ehdotukseeni ei pitäisi suhtautua HUUMORILLA ;) (väärinkäsityksen välttämiseksi lisäsin vielä hymiön)

4 kommenttia:

Larko kirjoitti...

Kovin vaikea tähän on suhtautua ollenkaan,jos huumori ei ole suotavaa. Yritän kuitenkin.

Saman tietolähteen mukaan Ahvenanmaan maakunnan (siis kaikkien saarien yhteenlaskettu) väkiluku oli 31.5.2011 vain 28.065. Näin ollen se kymmenkertaistuisi jo pelkästään heteroseksuaalisista suomenruotsalaisista. Kun tähän sitten pitäisi vielä lisätä sukupuolivähemmistöjä kaikista kieliryhmistä, niin aikamoinen tungoshan siitä tulisi.

Ehkä idean isällä on jo suunnitteilla uusia pakkosiirtoja toisessa suunnassa. Siinä tosin on se ongelma, että Ahvenanmaan nykyisestä väestöstä valtaenemmistö on ruotsinkielisiä. Vai siirretäänköhän heidät ehkä Ruotsiin?

Eipä tästä paljon taida siis olla poliittisen populaaripääoman siemeneksi.

Helge Keitel kirjoitti...

Larko, toki voi huumorilla. Laitoin loppukommentin, koska Teuvo perustelee letkautuksia huumorilla. Piilevää sellaista niissä tietenkin on. Tässä KL mirror-blogin kommentointia.

http://visualradio.blogit.kauppalehti.fi/blog/25587/hakkarainen-on-brandi

Hauska nähdä sinua. Miten jorpakon toisella puolella menee?

Larko kirjoitti...

Perin huonosti. Olen Teuvon innoittamana suunnitellut väestön pakkosiirtoa ikkunastani näkyvälle Pakrin lahden toisella puolella sijaitsevalle Väike Pakrin saarelle, mutta asia etenee huonosti. Koska siirrettävien valintakriteerit eivät ota valmistuakseen, harkitsen käytettäväksi satunnaislukujen generoimaa otosta väestöstä eli arpajaisia.

Helge Keitel kirjoitti...

Larko, pyydä virka-apua hommafoorumilta tai muilta isänmaallisilta kerhoilta.