perjantaina, kesäkuuta 05, 2015

Systeemiajattelun tekniikka tehostamassa arkiajattelua


Erkki Laitila on systeemiajattelun tutkija, FT, joka on käyttänyt GoodReason -tekniikan kehittämiseen vuosia, tuskastuttuaan kansainvälisen talouden kaaokseen. Hän loi tämän kognitiivisen menetelmä nimenomaan yhteiskunnallisen pohdinnan välineeksi.

Arkiajattelu eli common sense on meille jokaiselle tuttua älyllistä toimintaa  - business as usual, joka tähtää vaivattomaan tulokseen ja sujuvaan kanssakäyntiin yhteisön kanssa oman etumme ajamiseksi.

Erkki Laitilan kirja esittää lähes 200 systeemistä kuvaa yhteiskunnan rakenteista ja käyttäytymismalleista, GoodReason -tekniikkaa soveltaen.
Erkki kirjoittaa, että kotimaisia innoittajia kirjalle ovat olleet ennen kaikkea Yrjö Ahmavaara kirjallaan Yhteiskuntakybernetiikka, Heikki Hyötyniemi kirjallaan Enformaatioteoria ja Pekka Himanen tutkimusryhmineen julkaisullaan Kestävän kasvun malli sekä Helge V Keitel Liike-elämän asiantuntemuksellaan. Suurkiitos heille!
Päädyin oletettavasti kirjaan blogikirjoitusteni takia, jossa käsiteltiin mikroduunia, yhteiskuntaa ja liiketoimintaa. Erkki Laitinen soitti minulle ennen Itämerenkierrostamme ja vaihdoimme ajatuksia yrityksistä, yhteiskunnasta ja MIKRODUUNISTA (minuuttien tai kuukausien pituiset työpanokset ja niiden edellyttämä kansainvälinen kauppapaikka). 8T-mallista vaihdoimme myös ajatuksia.

Käyttötapoja ovat yritysidean ja ekosysteemin kehittely, moninäkökulma-analyysit kohteena talous, IT ja yleensä yhteiskunnan hankkeet. Olitpa insinööri, ekonomi, yrittäjä, tiimipäällikkö, poliitikko tai sosiologi, pääset juonesta kiinni ja voit auttaa kumppaneitasi kohti ihannetta.

Vuorovaikutus alkaa toimia systeemisen osaamisen kautta.

Miksi jokaisen päättäjän tulisi kiinnostua systeemiajattelusta?
Peter Sengenin teoriat ovat 15 vuoden ajan mullistaneet johtamisen kulttuuria Atlantin takana, mutta se oli vasta alkua. Systeemit ovat niin vankasti läsnä päättäjien arjessa, että jämähtäminen arkiajattelun tasolle on johtanut jo systeemien taantumiseen monella alalla, esimerkiksi IT-alan romahdus Suomessa, mikä on heikentänyt koko yhteiskuntaa. Tämänkin kehityksen korjaamiseen Erkki Laitilan kirja  esittää nousukäyränsä ja teesinsä.
Picture: The HUBTEX Order Picking System.

Paras näkemys systeemistä ja koko yhteiskunnasta - FT Erkki Laitila

Yhteiskunta kehittyy yhä vaikeammaksi hallita. Monipuolisimman tuen sen ymmärtämiseen tarjoaa systeemiajattelu. GoodReason yhdistää systeemiajattelun parhaat ideat tekniikaksi, minkä tahansa alan haasteitten tutkimiseen.

UUTUUS: Uusin kirja on hankittavissa e-kirjana (Elisalta) ja piakkoin nettikirjakaupoista (lisätietoja). Paras käsitys systeemistä on sinun itsesi muodostama käsitys. Pääset jalostamaan sitä – by Good Reason.




Ei kommentteja: