Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mediapäivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mediapäivät. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Mediapäivät 2008 - Uutiset

Mediapäivät - Uutiset: "Journalismin päivät Mediapäivillä. Ensimmäisillä Journalismin päivillä vuonna 1987 etsittiin rajapyykkejä, pohdittiin markkinoinnin ja journalismin välistä suhdetta.

Yli 60 toimittajan ja tiedottajan joukko totesi aiheen niin kattavaksi ja vaikeaksi, että seminaari monipuolisuudestaan huolimatta jäi vielä pintariipaisuksi, raportoi Sanomalehtimies-Journalisten -lehti.

Alkuvuosina Journalismin päivät oli seminaarimuotoinen tapahtuma. Vuonna 1989 pohdittiin mm. päätoimittajan asemaa ja painovapauslakia, vuonna 1990 oli testissä erityisesti poliittinen journalismi, seuraavana kesänä pohdittiin journalistin riippumattomuutta sidosryhmistä yleensä.

- Kokemusteni pohjalta olen päätynyt siihen, ettei päätoimittajalla saisi olla tulosvastuuta markkinoinnista ja ilmoitusmyynnistä. Näin välttyy henkiseltä piinalta ja houkutuksilta, sanoi omassa alustuksessaan päätoimittaja Pekka Hyvärinen Journalismin päivillä 1991.

2000-luvulla Journalismin päivät on laajentunut ja kehittynyt lähes tuhannen journalistin ammattitapaamiseksi, jossa luodataan ammatin kehitys- ja muutostrendejä ja ajankohtaisia asioita. Vuonna 2006 tehdyn sopimuksen mukaan Suomen journalistiliiton järjestämän ammattitapahtuman tuottaa vuosina 2007-2009 Image Match."

Miten Jaiku rapoaa mediapäiviltä?

Kirjoitin Mediapäivistä Kauppalehdessä:

Mediapäivät Helsingissä

Perjantai, Huhtikuu 11, 2008 14.44 | Helge V. Keitel | Merkinnät

Mediapäivillä puhutaan journalismista, markkinoinnista, mainonnasta, mediasta ja sen tulevaisuudesta.

Ohjelmaa ja kommentointia voi seurata jaikusta. Paikanpäällä on jouko “jaikujia”, jotka raportoivat tilaisuuden puheita (rapoamista).

Puhujia on läheltä ja kaukaa. Pääministeri Vanhanen puolusti Kanervaa. Lipponen totesi, että media on “menneisyyden kirjaamista”. Nokian Nikals Savander puhui OVI-palvelusta.

Amerikkalaisen Keenin mielestä Web 2.0 on hanurista ja tuhoaa median. Hänen mielestä “amatöörien” pitäisi heittää läppärinsä järveen.

Keen palauttaisi “oikeat journalistit” työpaikalle. Sähköinen pikakommentointi tuhoa länsimaisen kulttuurin jne. “Lapset pois verkoista”, lataa Keen.

Microsoft yrittää niputtaa MS+Yahoo+MySpace = Google killeri. Nokian OVI ja tuleva kosketeltava “Tube” on ajateltu Applen iPhone + iTune tappajaksi.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Mediapäivien tähti Andrew Keen uskoo sittenkin ammattilaisiin - HS.fi - Kotimaa

Mediapäivien tähti Andrew Keen uskoo sittenkin ammattilaisiin - HS.fi - Kotimaa: "Washington. Yksi Helsingissä tänään alkavien Mediapäivien suurista tähdistä on Kaliforniassa asuva britti Andrew Keen. Hän julkaisi viime vuonna kirjan internetissä tapahtuvasta amatöörien vallankumouksesta, joka uhkaa koko länsimaista sivistystä.

Keen sanoo haastattelussa, että hän on nyt paljon myönteisempi tulevaisuuden suhteen kuin kirjaa tehdessään.

'Minusta kirja on hyvin musta, ehkä liian musta. Se liioittelee asioiden ankeutta. Minusta on tullut myönteisempi tulevaisuuden suhteen', tunnustaa Keen juuri ennen Suomen matkaansa antamassaan haastattelussa.

Keenin kohua herättäneen kirjan otsikko oli ytimekkäästi The Cult of the Amateur: How Today's Internet Is Killing Our Culture eli 'Amatöörien palvonta: kuinka tämän päivän internet tappaa kulttuurimme'."