Muuttuuko vaalirieha vielä viime metreillä raivon ja vihan purkauksiksi? Iltalehti on kerännyt heikkoja signaaleja kentältä. Vaarasta varoittavia esimerkkejä löytyy Oulusta pääkaupunkiseudulle.
Padotun raivon kohteeksi joutuvat vähemmistöt, maahanmuuttajat ja julkisuuden valokeilassa päivittyneet poliitikot. Liikkeellä on skinejä, ääriaineksia ja turkistarhauksen vastustajia.
Pohjolan Pohjois-Afrikassa kaikki ei ole hyvin.
Television vaaliväittelyistä syntyy vaikutelma, että poliitikkomme olisivat keskittyneet Kreikan, Irlannin ja Portugalin talouden kehittämiseen. Kipeistä kotimaisista aiheista ei keskustella. Korruptiosta ja vaalirahoituksesta vaietaan visusti. Leikkauslistoja teetetään pöytälaatikoihin valmiiksi. Vaikeista asioista ei puhuta julkisuudessa.
Tuloksena on patoutumien paisuminen: vaalien jälkeen vaikeisiin asioihin on kuitenkin pakko tarttua ja jälleen kansalaiset kokevat tulleensa petetyiksi.
Kansalaisia vedetään nenästä ja poliitikot ihmettelevät, miksi vaaliturneet eivät etene siivosti mainostoimiston laatiman viestintäsuunnitelman mukaisesti. Loppumetreillä jakkupuvut saattavat tahrautua.
Politiikka kehittyy tällä menolla Jumalan teatteriksi, jossa symbolinen ja verbaalinen loanheitto muuntuu konkreettisiksi ulosteen levittämiseksi:
Jumalan teatteri oli nelihenkinen, avantgardistinen ja radikaali näyttelijäryhmä Teatterikorkeakoulun opiskelijoita. Ryhmään kuuluivat nykyiset ohjaajat Esa Kirkkopelto ja Jari Halonen sekä nykyiset näyttelijät Jorma Tommila ja Jari Hietanen. Ryhmä tunnetaan parhaiten kokeellisesta esityksestä Oulussa teatteripäivillä 17. tammikuuta 1987. Siinä yleisön päälle muun muassa heitettiin ulostetta, virtsaa, kananmunia ja paukkupommeja, käytettiin jauhesammutinta sekä yleisöä kohtaan käyttäydyttiin väkivaltaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti