Katsoin vanhoja muistiinpanoja vuodelta 1996. Tammikuussa valmistelin matkaa Keski-Eurooppaan ja Fast-Fresh-Flow –esitelmää metsäyhtiö ASSI Kraftliner tilaisuuteen Piteåssa. F3-esitys oli torstaina 29. helmikuuta 1996. Olin menevä mies; monta rautaa tulessa. Bioenergia ja hakkuukoneita maailmalle, sahatekniikkaa ja muuta metsään liittyvää bisnestä eri puolilla Eurooppaa.
Vuosi myöhemmin, tammikuussa 1997, äitini kuoli. Äideistä parhaimman matka kohti taivasta alkoi jo joulukuussa 1996. Hän sairastui vakavasti, mutta kuvittelimme isän ja kahden muun veljen kanssa, että Anna-Liisa toipuu ja keväällä kuokkii puutarhassa kuin aina aikaisemminkin.
Anna-Liisa oli iloinen, valoisa ja puhelias kevään lapsi: syntyi Hangossa 1.5.1923 ja evakkoretki toi hänet Ruotsinpyhtäälle. Löysi sodasta palanneen Oton ja siitä se sitten minunkin maallinen vaellus sai alkunsa.
Vietin suruttoman ja työntäyteisen vuoden Ranskassa, edistimme Irjan kanssa suomalaisten teknologiavientiä eri puolilla Eurooppaa. Palasin marraskuun lopussa Suomeen. Joulukuulle kalenterissani ei ole yhtään merkintää. Valkosesta kalenterista näkee, miten huolet äidin tilanteesta painoivat mieltä. Hän kuoli tammikuun puolivälissä ja haudattiin helmikuun alussa.
Surumielisenä läksin maaliskuussa 1997 jälleen Ranskaan.
Vuosi kului työn merkeissä, veljeni teki töitä samaan aikaan Norjassa, Chilessä ja Australiassa, kolmas Veli asui Helsingissä. Ostimme isälle kännykän ja pidimme häneen aikaisempaa tiiviimmin yhteyttä, tuimme hänen jaksamista. Känny oli 1990-luvun lopulla sodan käyneelle miehelle mieluisa yhteydenpitoväline: pojat olivat hänen mielestä ihan lähellä, vaikka olimme kaukana ja aina liikkeellä.
Teimme vuonna 1997 päätöksen projektitoimiston perustamisesta Loviisaan. Halusin olla lähellä Ottoa viimeiset vuodet ja nyt olen kiitollinen hyvästä päätöksestä. Pari vuotta myöhemmin vietimme Oton hautajaisia. Meillä oli enemmän aikaa toisillemme ja juttelimme paljon elämästä ja opin ymmärtämään isovanhempienikin aikaa Venäjän vallan alla.
Oton sairastumisensa toi hänet lähemmäs. Hiljainen mies opetti minulle monta viisautta elämästä. Niin teki Anna-Liisakin.
Äidilläni oli tapana kertoa ihmisille, että hänellä on kolme poikaa ja yksi ottopoika. Moni kummasteli, “mikset ottanut neljänneksi tyttöä?”
Anna-Liisa naurahti: “Otto on mun mies!”
Hyvää äitienpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti