Tietoyhteiskunnan mystifiointiin ja vision sotkemiseen on uhrattu paljon varoja. Valtiontalouden tarkastusvirasto on moittinut riski- ja tukirahoittajia varojen väärinkäytöstä. Miksi ratkaisuja on lähdetty etsimään maailman ääristä ja risteilylaivojen kosteista seminaareista?
Pitäisikö julistaa löytöpalkkio sille / niille, jotka löytävät suomalaisen tietoyhteiskuntakehityksen punaisen langan uudestaan?
Arjen tietoyhteiskuntaa voisimme edistää mm siten, että jokaiseen suomalaiseen kahvilaan tulee WiFi-yhteys ja töpseleitä pattereiden lataamiseen.
Kustannusten peittämiseksi kuluttajat maksavat lahjoittamalla euron tai muutaman kolikon erilliseen WiFi-kassaan (vrt. työpaikan kahvikassa tms.).
Pienten parannusten tekemiseen INSTANTRAHOITUS (micro financing) sopii laajemminkin. Suuria linjoja maalataan niin isoilla pensseleillä, ettei niistä jää muuta kuin harmaata lankkuaitaa.
Joku fiksu TED-puhuja esitti kivassa puheessaan THE MINISTERY OF DETAILS perustamista ja firmoihin CED = chief executive of details.
Pienten asioiden #mikroduuni on parasta #Toimeksi yhteiskuntakehitystä. Työnjakoa ja -vastuunkantoa jakamalla pääsemme ehkä pidemmälle kuin suurisuuntaisilla julistuksilla. Avoimuuskin on vietävä sinne, missä kansalaiset toimivat: arkeen.
Arjen tietoyhteiskuntaan voimme soveltaa suomalaista talkooperinnettä. Motivoidaan joukot houkutellaan mukaan. Siihen ei moni maa maailmassa kykene (digilukutaito ja sisältöosaamista kaikille).
HELGE: RIP Qaikussa näistä keskusteltiin.
CUVIA = Creative Urban Virtual Innovation Ambience. Satunnaisia kuvia ja kertomuksia itseään etsivistä teknologiatasavalloista. Hyvinvointia hakemassa ja huolenpitoa tukemassa systeemisillä virtuaali- ja verkosto-organisaatioilla. Huomisen Eurooppa tarvitsee menestyäkseen neljännen teollisen vallankumouksen (Industry 4.0).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti