Omistan kirjoitukseni Juha Vahelle, joka maalaamani linkin takana pohdiskelee menneitten aikojen henkilöstöjohtamista.
Finnairin sinivalkoisille siiville on useamman vuoden aikana satanut mediataivaalta sopulipaskaa siinä määrin, ettei lentopalvelufirmaa erota, onko lintu vai Talvivaaran päästövesien hapettomuudesta kärsivä kala.
Elokuvateollisuutemme tulevaisuus istuu, makaa, edestä ja takaa afrikkalaisten halpis-Mannerheimien varassa.
Selittämätöntä myötähäpeää tuntien aion katsoa “mustavalkoista” dokkaria, jossa kerrotaan, miksi emme voittaneet talvisotaa ja / tai jatkosotaa, vaikka taistelimme toisen maailmansodan jatko-osiossa jopa Wehrmachita vastaan (Lapissa).
Pohjola haluaisi eristäytyä eritystalousalueeksi Euroopan ulkopuolelle, jonne taloudelliset taantumat, pörssien kurssiheilahtelut ja yritysjohtajien satunnaiset hölmöilyt eivät vaikuttaisi tuhannen päreen vertaa. Kansalaisille syötetään mielikuvaa hattutempun onnistumisesta, sikäli mikäli kaikki ennusteet eivät mene totaalisesti pieleen.
Oma arvioni: ennusteet menevät satavarmasti vituroilleen!
Suomi eli metsästä, Nokia kompastui Applen älypuhelimeen ja kohta Angry Birdiakin grillataan Roviolla. Ikuisia totuuksia ei ole: yritysten ja innovaatioiden elinkaaret ovat aikaisempia lyhyempiä. Nyt, jos koskaan, kannattaa toivoa menneiden hyvien aikojen paluuta – tai sitten ryhdytään aidosti uudella otteella Suomen pelastamiseen.
Menneisyysuskovaisuuden nousulle on olemassa hyvät kasvuedellytykset, mutta se ei pelasta kansakuntamme taloutta.
Finlandia on edelleen – kokoonsa nähden – harvinaisen teollistunut maa, mutta harva täällä keskustelee läntisestä naapuristamme, Ruotsista, joka hakkaa meidät jääkiekossa, miesten maaottelussa ja yhteiskuntiemme jälkiteollistumisessa.
Elämme menneisyydessä, huomisesta emme saa otetta.
Mikä meitä vaivaa? Onko tämä sitä talvisodan henkeä, josta emme pääse irti. Raatteen tien taistelustakin on tarjolla uusia tulkintoja, joiden mukaan venäläiset juuttuivat logistiseen mahdottomuuteensa ja kainuulaisten sankarillinen taistelu ylivoimaista vihollista vastaan on lievästi liioiteltua mytologiaa.
Elämme satujemme saarekkeella harhaisten hyvinvointitulkintojen vankeina: Suomi tarvitsee uuden suunnan, joka irrottaa meidät kansallisten valheiden (ja eurooppalaisen pimeyden) ytimestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti