Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Miten tuhkapilvi iskee matkailuun?

281220095117 Suomi elää metsästä, teknologiasta, kännyköistä, palveluista, osaamisen viennistä ja matkailusta.

Lentokentillä on hiljaista, koneet ehtivät olla vähintään viikon maassa. Miten tämä iskee matkailuteollisuuteen?

Etelän hotellit ovat täynnä, kun ihmiset eivät pääse pois Suomesta. Mikä lie tilanne muualla Suomessa, Kainuussa ja Lapissa?

Taantumasta selvittiin jotenkuten. Nyt pohjoisessa olisi hyvät kelit hiihto- ja lasketteluturisteille, mutta miten turistit pääsevät matkailukohteisiin ja lopulta niistä pois.

Lehtitietietojen mukaan Finnair menettää kaksi miljoonaa euroa päivässä. Euroopan tasolla lentoyhtiöiden menetykset ovat parisataa miljoonaa euroa päivässä. Huimia summia, lama oli taittumassa ja valoa näkyi tunnelin päässä.

Seismologit ovat varovaisia arvioissaan, mutta “tilanne voi muuttua pahemmaksi”. Katseet kääntyvät nyt Eyjafjallasjökullasta naapurissa olevaan Katlaan. Jos purkaus laajenee, silloin tuhkaa tulee pitkän aikaa.

Tämä nyt purkautuva tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1821 - 1923. Kaksi vuotta myöhemmin jysähti Katla. Nykyinen purkaus voi jatkua useita kuukausia, vaikka keskeytyksiäkin voi tulla. Islantilaiset asiantuntijat varoittavat, että Grimsvötn voi herätä henkiin. Hekla purkautui 1970, 1980, 1991 ja 2000, joten siltäkin suunnalta on odotettavissa uutta toimintaa.

Purkautuvia kaasuja ovat hiilidioksidi, hiilimonoksidi, typpidioksidi, happoja ja flouria. Tuhkapilvet ulottuvat Finnavian mukaan maan pinnalta 20 kilometrin korkeuteen.

perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Mediapäivät - Esiintyjät - IST 2006 kuva

LovisaMediapäivät - Esiintyjät: "John Harris. Yhdysvaltain kiinnostavimman uuden median Politico-lehden vastaava päätoimittaja puhuu Mediapäivillä Barack Obaman valtaannnousun taustatekijöistä ja uuden presidentin suurimmista haasteista.

Mediapäiviltä mikroblogataan tästä osoitteesta. Marikoo kirjoittaa rapoa paikan päältä. Oheinen kuva on IST 2006. Silloin pohdimme innovaatiotoiminnan kehittämistä.

Politico-lehti on raketin lailla noussut Yhdysvaltain seuratuimpien ja siteeratuimpien medioiden joukkoon. Washington Postin entinen politiikan toimituksen esimies, nykyinen Politicon päätoimittaja Harris kertoo lisäksi lauantaina 4.4, miten Politico on onnistunut hyödyttämään printtilehtensä rinnalla internetsivustoaan uudella tavalla."

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008

Ilmaislehtiä entistä halvemmalla!

Ilmaislehdet kisaavat kovasti Tanskassa. "Tanskan ilmaislehdet tappelevat itsensä hengiltä", otsikoi Hesarin Talous 20. helmikuuta 2008.

Katutasolla lehtien tarjoilu on käsin kosketeltavaa. Lehtikisa on yltynyt niin kovaksi, että katutason jakelijoista kilpaillaan.
  • Kisa on tullut kalliiksi: vuoden päästä ilmaisjakelijoista on jäljellä kaksi lehteä?
  • Puolitoista miljardia kruunua miinusta lehtitaloille (200 mrd. euroa)
  • Tärvätty summa on yhtä suuri kuin tanskalaislehtien yhteenlasketut voitot vuodesta 1995 lähtien
  • Tulos on järkyttävä: Tanskasta on tullut koelaboratorio
  • Yhtä hyvin olisi voinut heitellä tuhannen kruunun seteleitä lehtitalojen katolta
  • Tanskassa pitäisi olla 17 miljoonaa asukasta nyky-ilmaislehtien ylläpitämiseksi
  • Tanskassa on 5,4 miljoonaa asukasta
  • Johtava Nyhedsavisen vähentää kymmeniä työntekijöitä: tappiota tullut - 80 mio €
Morten Lund, muun muassa Skype-internetpuhelinohjelmalla varallisuutensa luonut sijoittaja on tulossa Nyhedsavisenin suuromistajaksi.

Ilmaislehtikisa on alkusoittoa meidaherruudesta internetissä. Nyhdesavisen on kisassa hyvässä asemissa, sillä sen omistajajoukkoihin on liittynyt myös Freeway.dk, jolle kuuluvat Tanskan suosituimmat internet-sivut.

Klassista journalismia on jo kannattavaa tehdä internetistä saatavilla tuloilla. Vanhat lehtitalot joutuvat kääntämään liiketoimintamallinsa uuteen muotoon netissä pärjätäkseen.

Maksulliset päivälehdet kärsivät, koska markkinat ovat tottuneet alhaisiin ilmoitushintoihin. Lehdet roikkuvat kiinni vanhoissa liiketoimintamalleissa, kuten jakelussa, vaikka se on kömpelö tapa toimittaa tieto perille.

Tanskalaisten lehtisota saattaa päättyä rahapulaan, mutta "Tanska on kauhuskenaario muille maille", riippumaton mediakonsultti Henrik Abraham sanoo.
  • Ilmaislehdet (paras etusivu kiehtoo edelleen)
  • Internet (nuoriso lukee lehdet ilmaiseksi internetistä)
  • Televisio (nuorten ajasta kaikki kilpailevat, lehdet ja tv tulevat häviämään kisan)