En tunne Jutta Urpilaista. Joululomalta palattuaan hän kokosi demaripomoja ympärilleen, halasi jokaista erikseen ja kertoi viestimille olevansa yhtä vaikeaselkoinen kuin nokialainen kännykkä. Urpilaisen tukan stailaus ja jakkupukujen kirjo on kohdallaan ja kuuntelin pidempää haastattelua eilen. Hän selvisi kysymyksistä hyvin, mutta vastauksista ei jäänyt mieleen mitään merkittävää.
Media on jyrännyt ja kohtelee Juttaa kaltoin, mutta hän sanoi harjoittelevansa paineensietokykyä.
Urpilainen haluaa puheista päätellen samaistua “kolmeen suureen puolueeseen” ja pyrkii tulevissa vaaleissa tarmokkaasti pääministeriksi. Vaihtoehdoksi hän tarjoaa persujen tukemaa kokomustan ja kepulaisten hallitusvaltaa. Kansa päättää, kuka on suurin ja kaunein.
Puoluesihteeri Michael Jungner on useita kertoja vakuutellut Jutan johtamistaitoja, kun sietää ympärillään suositumpia mieskandidaatteja: Tuomioja ja Heinäluoma sparraavat Urpilaisesta paineita kestävän pääministerin. Kansa päättää, saavatko demarit vajaassa sadassa päivässä 5 – 7 prosentin kannatuskasvun. Harva uskoo hurjaan nousuun, mutta puheenjohtajalla ei ole varaa nöyrtyä kolmoseksi tai neloseksi.
Kirjoitan kevään kuluessa omia arvioitani myös muista pääministerikandidaateista. Kepulaisilla on nainen nuijan varressa, Kokoomusta johtaa Jyrki, joka esiintyi vaalimainoksissa miehenä, jolla on isot kädet ja korvat. Muistankohan korvat oikein? Perussuomalaisten Soini lienee näistä kaikista suosituin tavallisen kansan keskuudessa, mutta yksi persu ei vielä vaalivoittoon vie. Jyrki saanee herrojen ja rouvien äänet.
Huolestuttavin piirre tulevissa vaaleissa on, että puolet äänestäjistä jää sohvan pohjalle “kukkoo haukkoomaan ja kaljoo kittoomaan…” Osa porukasta lähtee pilkille tai hiihtolenkille; viis välittää koko velkavetoisesta kansanvallasta. Omaa valintaani en ole lyönyt lukkoon, mutta lupaan kirjoitella ehdokkaista ja vaalilupauksista satunnaisesti ja sattumanvaraisesti.
Päätin ensin maistella, miltä Jutta tuntuu. Tätä kirjoittaessani tiedän demareiden puoluejohtajasta kovin vähän. Michael Jungner ei ole enää isotellut rakkauden sanomallaan. Se olisi tyylitöntä, kun pöytään on lyötävä leikkauslistoja ja kaikki herttaiset lupaukset on syötävä.
Puhuiko eilen telkkarissa ihminen Jutta Urpilainen vai viestinsä huolella muotoileva opettaja? Haluaisin, että eduskuntaan valitaan aitoja, osaavia ja avoimia ihmisiä. Missä toive-ehdokkaani luuraavat? Ehkä joku tuntematon tulee ovelle kolkuttamaan. Vaalikoneisiin en koske. Mikä neuvoksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti