Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, toukokuuta 16, 2010

Maineenhallintaa digitaalisissa verkoissa

grunen

Kaiken kokoiset yritykset joutuvat nykyään panostamaan maineenhallinta. Sitä voi tehdä omin voimin nopeasti ja halvalla verkon välityksellä. Tehtävään ei välttämättä tarvita tutkimusyhtiötä ja konsultteja. Tiedon kerääminen on jatkuvaa ja analyysitkin syntyvät reaaliajassa.

Suuryritykset, kunnat ja yhteisöt ovat huomanneet, että niiden on pakko käydä dialogia tuotteistaan ja palveluistaan.

Poliittiset puolueet kääntyvät mainostoimistojen puoleen, kun kampanjoiden pyörittämiseen ei enää löydy talkooväkeä ja vapaaehtoisvoimia. Puolueiden markkinointi on valtio-opin professori Heikki Putkosen mielestä muuttunut kaupallisemmaksi. Jäsenmäärät ovat pienentyneet, väkeä ei enää löydy ilmaisten kampanjoiden pyörittämiseen. Suomessa haasteeksi nousee puolueiden samankaltaistuminen. Kekkosen ajan perintönä on pakonomainen tarve olla samaa mieltä.

Nykyajan ihmiset eivät halua sitoutua mihinkään. Olemme etääntyneet kirkosta, yhdistyksistä, kyläyhteisöistä ja puolueista. Me poimimme yltäkylläisestä tarjonnasta sen, mikä juuri tällä hetkellä kiinnostaa. Julkisuus on nykyään kuningas ja taustalla vellovat epäselvät aatteet eivät jaksa kiinnostaa.

Samoja piirteitä on mobiililaitteiden ja tietoteknisten työkalujen maailmanlaajuisessa maineen rakentamisessa. Suurin ja kaunein on yhtäkkiä perässä hiihtäjä, kun takavasemmalta tulee iPhone ja lataa tiskiin, jotain koskettelevampaa. Muista erottumisen mestariksi on noussut Apple, joka valtavalla fanikoniestollaan selättää muiden maineenhallinnat mennen tullen. Apple ei ole muita avoimempi tai sosiaalisempi, mutta yritys on oivaltanut digitaalisissa verkoissa tapahtuvan vuorovaikutuksen voiman. Tai sitten verkkoväki on vain omin päin ottanut Applen sylivauvakseen. 

perjantaina, joulukuuta 19, 2008

Mediaviikko: VTT: Mainonnan painopiste siirtyy verkkoon taantumassa

Tutkittu juttu. Mainonnan kenttä muuttuu. Kirjoitin tänään tätä sivuavan kommentin Jaikuun. Lisätietoja löytyy "tutkimusparvi" -osastolta.

Marimekko oli aikoinaan "sosiaalista mediaa" (pukeutumisen funktion sosiaalisessa kontekstissa), mutta surullisinta on, että se ja tuhannet muut suomalaiset teollisen aikakauden yritykset (myös Artek, Iittala jne) ovat tyystin tipahtaneet pois Jaiku-, IRC-, Facebook-, Twitter-, Flickr-, YouTube- yms. kehityksestä. Miksi näin on päässyt käymään? Womenan rautararouva osasi jatkaa Marimekon matkaa paperimedioissa (kotimaassa), mutta sähköiseen todellisuuteen voimat eivät riittäneet. Vastaan kysymykseen väärää asiaa painottaen. Ymmärrän, että täällä haetaan jotain Web 2.0 jne., mutta suomalaisen Talouselämä 2.0 vaiheeseen (Enterprise 2.0) pitäisi keksiä keinot vaikkapa Metso paperikoneiden myymiseksi verkkomediaa käyttäen. Sama sopii tuhansiin konepajoihin, jotka tuottavat fiksuja vehkeitä. Meillä on Suomessa 4 000 ohjelmistoalan yritystä, joista kukaan ei tiedä mitään. Uusia ohjelmistoalan yrityksiä syntyy 1 000 vuodessa. Moni niistä on edelläkävijä omalla alallaan mutta, kuka tietää!. Tässä olisi lamautuvalle ja taantuvalle Suomelle haastetta 2009-2015. Miten kavennamme "perinteisen" yritystoiminnan ja "digitaalisen" välistä eroa, kuilua, rotkoa? Miten tämän jaikun saisi kuuleviin korviin kautta Suomen maan? Heitän tähän lisäksi suomalaisen matkailun, joka elää korkeintaan sähköpostiaikakautta ja osaksi faksit paukkuu aikakaudella. Joulupukin lanseeramisessa olisi hirmuinen työmaa. Paljon olisi jaikujille töitä!

Näin Mediaviikko VTT:n tutkimuksesta.

Mediaviikko: VTT: Mainonnan painopiste siirtyy verkkoon taantumassa: "VTT: Mainonnan painopiste siirtyy verkkoon taantumassa -19.12.2008 - 09:06.

Internetin vahva rooli muuttaa mainonnan kenttää. Digitaalisuus tulee osaksi myös muita medioita ja reaalimaailmaa, ja vuorovaikutteisuus lisääntyy, todetaan VTT:n tuoreessa selvityksessä. Sähköisen kaupankäynnin lisääntyminen siirtää mainonnan painopistettä verkkoon, ja vaikka tuote ostettaisiinkin tavallisesta kaupasta, oston tueksi haetaan tietoja ja suosituksia verkosta. VTT ennakoi, että taantuma ei pure verkkomainontaan.

Mainostajat pyrkivät yhä enemmän suoraan kontaktiin kuluttajien kanssa, mikä on entistä paremmin mahdollista verkon ja erityisesti sosiaalisen median palvelujen ja teknologioiden avulla. Mainostulojen hankkiminen internetistä vaatii kuluttajia aidosti kiinnostavan sisällön tuottamista. Mediakäyttöä häiritsevän mainonnan sijaan mainonnan pitää tarjota kokemuksia ja tekemistä yhdessä brändin kanssa.

Mediamainonnan kanavien ja toimintamallien kirjo on laajentunut kymmenen viime vuoden aikana huomattavasti. Internet on nopeaan tahtiin muuttanut median käyttötapoja ja eri medioiden kilpailuasemaa. Kohderyhmät pirstaloituvat, sähköinen kaupankäynti lisääntyy ja internetin sekä digitaalisen median rooli suomalaisten media- ja ajankäytöstajankäytöstä vahvistuu.

Mainonnan ja media-alan arvoketjut ovat murroksessa. Internet ja digimedia ottavat tulevaisuudessa yhä suuremman osuuden markkinoijien mainoskakuista, ja alalle tulee jatkuvasti uusia toimijoita ja innovatiivisia ratkaisuja.

Monet olettavat, että talouden taantumassa verkkomainonta olisi viimeinen kanava, johon tehdään budjettileikkauksia, sillä mainostajien suunnassa odotukset mainonnan mitattavuudesta ja toimivuuteen liittyvästä hinnoittelusta yleistyvät.

Sähköisen kaupankäynnin lisääntyminen siirtää mainonnan painopistettä verkkoon, ja vaikka tuote ostettaisiinkin tavallisesta kaupasta, oston tueksi haetaan tietoja ja suosituksia verkosta."


keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Uudenlainen arkkitehti- ja designtoimisto

"Future Systems on arkkitehti- ja designtoimisto, joka on tuottanut aivan omanlaisiansa töitä", kertoi Amand Levete, Architect and Partner, Future Systems Ltd. Idea 2006 päivilä.

Arkkitehti Amanda Levete oli yksi pääesiintyjistä. Se, että hän joutui tämän blogipostin aiheeksi, johtui eräästä hakemuksesta, jonka kirjoitin tänään ja keskustelumme Loviisan Degerbyssä eilen ja kolmantena syynä on "kierrätys". Heitän menemään vanhoja papereita, osana toimiston kevätsiivousta, ja siinä yhteydessä törmäsin Idea 2006 pääesiintyjät esittelyyn lakkautetussa Taloussanomat paperiversiossa 11. lokakuuta 2006.

Future Systems haastaa perinteisiä konsepteja ja pyrkii löytämään uusia, innovatiivisia ja visuaalisesti erityislaatuisia ratkaisuja.

Kas, kas, "inspiraatiolähteinä sekä luonto että teknologiateollisuus".

Samassa paperissa, jonka viskaan roskalaatikkoon tämän jälkeen, esitellään "maailman tämän hetken kohutuimman mainostoimiston Crispin Porter + Bogusky tarinaa tulee kertomaan Miamin toimiston Creative Director Alex Burnard.

C+P on nostanut päälaelleen mainonnan suunnittelun ja julistaa pähkahulluuden ja uteliaisuuden ja uteliaisuuden olevan toimiston keskeisiä arvoja.

Tämä "pähkähullu" mainostoimisto on paisunut viidessä vuodessa 115 työntekijän amerikkalaisesta pikkutoimistosta keskikokoiseksi 400 hengen tehtaaksi, joka laskuttaa vuosittain jo yli 500 miljoonan dollarin edestä.

Kyllä ideoilla, oivalluksilla ja luovalla hulluudella voi tehdä rahaa. Kannan huolta suomalaisesta järkevyysinfektiosta, joka estää, jarruttaa, latistaa, nujertaa, kaavoittaa, hakeutuu keskivertoon, yrittää mielistellä kaikkia ja tuloksena on mainonnan kriisi: EVVK.