Näytetään tekstit, joissa on tunniste markkinointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste markkinointi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2022

Onko markkinoinnissa maltti valttia?

 

Yleinen havainto markkinoinnista on, että kaikki kampanjat aloitetaan liian hitaasti,  voimattomasti ja ponnettomasti.

Panostusten esteiksi nousevat:

  • Epäonnistumisen pelko
  • Tiedostamaton osaamisen puute jarruttaa päätöksentekoa
  • Epämukavuusalueelle astuminen
  • Tuotteen ja palvelun hyvyyttä epäillään kotipesässä 
  • Suuri huoli hinnoittelun onnistumisesta
  • Sisällön suunnittelu kompastuu kiireeseen heikkoon yhteistyöhän
  • Markkinatutkimuksia ei ole tehty, joten viestejä ammutaan lonkalta  kuin haulikolla ja kohdentamatta.
Mutta synneistä suurin on, ettei tehdä mitään. Huiskitaan sokkona sinne tänne. 


sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Maineenhallintaa digitaalisissa verkoissa

grunen

Kaiken kokoiset yritykset joutuvat nykyään panostamaan maineenhallinta. Sitä voi tehdä omin voimin nopeasti ja halvalla verkon välityksellä. Tehtävään ei välttämättä tarvita tutkimusyhtiötä ja konsultteja. Tiedon kerääminen on jatkuvaa ja analyysitkin syntyvät reaaliajassa.

Suuryritykset, kunnat ja yhteisöt ovat huomanneet, että niiden on pakko käydä dialogia tuotteistaan ja palveluistaan.

Poliittiset puolueet kääntyvät mainostoimistojen puoleen, kun kampanjoiden pyörittämiseen ei enää löydy talkooväkeä ja vapaaehtoisvoimia. Puolueiden markkinointi on valtio-opin professori Heikki Putkosen mielestä muuttunut kaupallisemmaksi. Jäsenmäärät ovat pienentyneet, väkeä ei enää löydy ilmaisten kampanjoiden pyörittämiseen. Suomessa haasteeksi nousee puolueiden samankaltaistuminen. Kekkosen ajan perintönä on pakonomainen tarve olla samaa mieltä.

Nykyajan ihmiset eivät halua sitoutua mihinkään. Olemme etääntyneet kirkosta, yhdistyksistä, kyläyhteisöistä ja puolueista. Me poimimme yltäkylläisestä tarjonnasta sen, mikä juuri tällä hetkellä kiinnostaa. Julkisuus on nykyään kuningas ja taustalla vellovat epäselvät aatteet eivät jaksa kiinnostaa.

Samoja piirteitä on mobiililaitteiden ja tietoteknisten työkalujen maailmanlaajuisessa maineen rakentamisessa. Suurin ja kaunein on yhtäkkiä perässä hiihtäjä, kun takavasemmalta tulee iPhone ja lataa tiskiin, jotain koskettelevampaa. Muista erottumisen mestariksi on noussut Apple, joka valtavalla fanikoniestollaan selättää muiden maineenhallinnat mennen tullen. Apple ei ole muita avoimempi tai sosiaalisempi, mutta yritys on oivaltanut digitaalisissa verkoissa tapahtuvan vuorovaikutuksen voiman. Tai sitten verkkoväki on vain omin päin ottanut Applen sylivauvakseen. 

sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Ajattele yrityksesi menestykseen

"Kaikki tietävät, että yrityksissä onnistunut toiminta tekee tuloksen. Toiminta syntyy kuitenkin ajattelun seurauksena. Jos ajattelu on nurinkurinen, toiminta on myös, jolloin tekemisen määrä ei tuo menestystä", kirjoittaa Timo Rope.
  1. menestystä ei synny väärin tekemällä
  2. ei kannata tehdä vääriä asioita
  3. menestyksen reseptit ovat yksinkertaisia
Annetaan markkinointigurun jatkaa: "Rahat tulevat markkinoilta. Niitä ei tule, jos markkinointiin ei panosteta voimakkaasti. Selvä ero menestyvien ja ei-menestyvien välillä näkyy yritysjohdon suhtautumisessa markkinointiin."

Mitä markkinointi on?
  • Product
  • Price
  • Place
  • Promotion
  • Politics
Edelleen aivan liian usein markkinointi mielletään vain mainonnaksi tai myynniksi, jonka avulla pyritään kauppaamaan yrityksen tuotteita.
  1. markkinointi on ajattelutapa
  2. se näkyy kaikessa yrityksen toiminnassa
  3. erillistä markkinointia yrityksessä ei edes tarvita, jos koko yritys rakennetaan markkinoinnillisesti ja markkinoinnilliseksi
Markkinoinnin ongelman on kulujen etupainotteisuus. Moni ajattelee, että markkinointiin panostetaan vasta, kun yritys on saanut rahaa. Rahaa tulee vain, jos on rohkeutta panostaa.