Näytetään tekstit, joissa on tunniste google. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste google. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, helmikuuta 21, 2011

Syntyykö kahden kalkkunan teerenpelistä kotka?

feb19_2011 047Twitterissä julkaistiin Google-pomon hapan kommentti, ettei “kahden kalkkunan yhdynnästä synny kotkaa”. Stephen Elop neuvotteli sekä Googlen että Microsoftin kanssa strategisesta yhteistyöstä ja lopputulos on nyt tiedossa. Sopimuspapereita ja teknisiä yksityiskohtia viilataan vielä muutaman kuukauden ajan.

Mr.. Elop puhuu tänään Tampereella nokialaisille. Suurta uutista irtisanomisista saamme vielä odottaa: ehtiikö uhkaava tieto ennen vaaleja?

Henkilökunta ja Nokialandian poliitikot elävät epätietoisuudessa; vappumarssien kyltteihin ehkä tulee 2011 osaavien kultakaulustyöntekijöiden kannanottoja. Bitin vääntäminen on muuttunut tavalliseksi duuniksi siinä missä sellun keittäminen ja paperin tekeminen.

Piksu Mediassa on viileä analyysi Nokian mahdollisesta kurssikehityksestä Microsoft-yhteistyön jälkeen. Yhtiön käyttökate laskee DELL ja muiden laitevalmistajien tasolle. Nokiasta ei näillä näkymin tule toista Applea tai Googlea, yritys keskittyy vahvuuksiinsa, joita ovat laitevalmistus ja logistiikka.

Nokia säilyy suomalaisena yrityksenä. Strategiaa voidaan verrata paperin valmistukseen, jossa valkaistut rullat tehdään tehokkaissa ja automatisoiduissa tehtaissa ja varsinainen sisältö tulee muualta.

Nokian ekosysteemin kehittäminen on vielä hämärän peitossa. Termi on ollut firman käytössä vuosia. Aikoinaan sillä viitattiin onnistuneeseen hajautettuun ohjelmistotuotantoon, joka veti mukaansa pieniä bittiverstaita eri puolilta Suomea.

Tulevaisuuden skenaariossa softanyrkkipajat korvataan yhdellä isolla toimijalla – Microsoftilla – ja kotimaiset bittitaikurimme joutuvat kehittämään omia tuotteita, applikaatioita ja palveluja Nokia + Microsoft, Googlen ja Applen hevoskilpailujen vetonauloiksi.

perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Teknologiayritysten johtajien vaihtoviikot

google_nokia_apple

Aloitetaan Suomesta: Marimekon Mika Ihamuotila jää sairaslomalle. Viime viikolla Apple kertoi huimaan tulokseen yltäneen Steve Jobs johtaman yrityksen sairaslomasta. Eilen Googlen johdossa tehtiin muutoksia: pääjohtaja Eric Schmidt astuu syrjään tai ylöspäin, ja päivittäisten toimintojen vetäjäksi nousee yhtyen toinen perustaja, Larry Page. Nokia ei järjestä lehdistötilaisuutta tulosjulkistuksensa yhteydessä, vaikka viimeisen neljänneksen tulos saattaa olla odotettua parempi uuden N8 ansiosta.

Nokian ongelmat USA:ssa eivät ole Stephen Elopin aikana vähentyneet. E7-uutuuspuhelimen lanseeraus myöhästyy ja milloin Nokia pääsee juhlimaan uusilla kännhyköillään Atlantin toisella puolella? Meegon edistymisestä ei ole uutta kerrottavaa. Nokian tablettia odotellaan yhä. Elopin sadan päivän kuherruskuukausi on ohi: osakkeenomistajat mankuvat kohta paremman kurssikehityksen perään.

Googlen johtajamuutokset ennakoivat teknologiaotteen kovenemista. Erich Schmidt on blogissaaan korostanut yrityksen pyrkyä halpojen älypuhelinten maailmanlaajuisille markkinoille. Googlen strategia tulee iskemään Nokiaan sen vahvimmilla alueilla. Google tulee myös aktivoitumaan tablettimarkkinoilla.

tiistaina, elokuuta 17, 2010

George Soros luopui Nokiasta

august13_2010 085

Soros uskoo Nokiaan yhtä vähän kuin minäkin. En omista ainuttakaan mobiilijätin osaketta. Georgen kannanotolla on kuitenkin markkinoita värisyttävä merkitys.

Saako Nokia markkinoille X3 ja N8 avulla ennen joulua tulosta kohentavia torjuntavoittoja? Toivon niin hartaasti.

Apple iPhone 4 ja Google Android –killereitä saamme vielä odottaa melkein vuoden. Nokia tarvitsee hengähdystauon.

Kalle Isokallion mukaan Nokialla on muitakin ongelmia kuin OPK. Olen hänen kanssa samaa mieltä ja oletan, että Kallella on ajatustuentansa tueksi pätevää faktatietoa. Minä puolestani tulkitsen markkinoiden ja mobiiliasiantuntijoiden ajatuksia, kommentteja ja kannanottoja omista lähtökohdistani.

Nokian epäonnistumista en suinkaan toivo, mutta uskon Aalto-yliopiston professorin tavoin, että Suomi pärjää vaikka pääkonttori siirrettäisiin Huitsin Nevadaan.

OPK on Suomen tärkein vallankäyttäjä ja häntä ei ole vaaleilla valittu. Julkinen keskustelu ei johda OPK:n potkuihin. Amerikkalainen “huippujohtaja” ei välttämättä ole Nokialle siunaukseksi, mutta Suomessa ei ole juurikaan muita keskustelunaiheita ja siksi iso sininen pysyy meillä tapetilla.

Ei siitä ole haittaa Nokialle. Brandi säilyy ihmisten mielissä. Apple on kuitenkin kovassa nousussa maassamme. Valitettavasti mobiilibisneksen aloitteellisuus siirtyi silikonilaaksoon, mutta Nokialla on yhä mahdollisuus kärkipaikkaan. Nyt ei ole kyse tahdosta pelkästään: mobiilipeli on vasta ihan aluillaan ja johtopaikat tulevat vaihtumaan monta kertaa 2010 – 2020.

torstaina, tammikuuta 28, 2010

Apple, Nokia ja Kehittyvien Maakuntien Suomi

180120105419Applen Steve Jobs julkaisi eilen iPadin, joka on ylisuureksi räjähtäneen kosketuskäyttöisen iPhonen ja iPodin yhdistelmä. iPad perusversion jakelu käynnistyy 60 päivän kuluttua ja 3G tulee myöhemmin.

Uuden laitteen hintahaarukka on 499 dollarista reiluun kahdeksaan sataan taalaan. Tuotteesta ei vielä ole ulkopuolisten käyttäjien arvioita, mutta blogiavaruus, Twitter ja sosiaalinen media on täynnä Apple fanien ylistystä.

Kriitikkojen puheenvuorotkaan eivät ole kovin uskottavia, koska “hands-on” kädet kurassa kokemusta ei ole kellään muulla kuin Applen omilla porukoilla.

Julkisuuden hallinnassa Apple hakkaa liikevaihdoltaan paljon suuremman Nokian mennen tullen. Steve Jobs meni esityksessään jo niin pitkälle, että “We’re the biggest mobile device supplier on the globe” eli suurin mobiililaitteiden toimittaja.

Onneksi kansallisromanttinen Nokia ilmoitti tänään paluusta hyvään tuloskehitykseen. Numerotietoja löytyy ainakin kotimaisista lehdistämme sylin täydeltä, mutta globaalisti Nokia ei tee suuria digitaalisia aaltoja.
Nokian insinöörit ovat jumissa ja junttuurassa Symbian käyttöjärjestelmän kanssa, joka sopii halpapuhelinten ja pikkuruutuisten peruspuhelinten käyttikseksi mainiosti, mutta Nokia joutuu 2010 petraamaan mielettömästi päästäkseen Applen imusta aitoon innovaatiojohtajuuteen.
Afrikkalaisten ja aasialaisten rahat ovat tarpeen. Nokian jälkeenjääneisyys on friikkien mielestä jo toivottoman suuri. Apple pyyhkii pöytää ja Nokian on pakko painottaa aivan toisenlaisia asioita. Nyt se ei ole niinkään “Connecting People” firma vaan maailman paras arvoketjun hallitsija, joka pystyy jakelemaan halpalaitteita tehokkaammin kuin kukaan muu.

Apple hyödyntää tietenkin Nokian junttipuhelinvalmistaja-asemaa ja nostattaa mobiilieliitin tunnelmia ja uskomuksia jatkuvilla uudistuksilla, joihin Nokia ei 2010 pysty mitenkään vastaamaan.

Älkää ymmärtäkö kirjoitustani väärin. Nokia on edelleen ehdotonta yrityseliittiä sekä Suomessa että Euroopassa ja se on edelleen maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Nokian tuloskone on jälleen tulossa kuntoon, mutta sillä on ongelmallinen historia. Nokia joutuu taistelemaan Applen lisäksi RIMiä, Samsungia, LG:ta ja lukuisia muita valmistajia vastaan.

Amerikkalaisen sosiaalisen median kaltaista tukea Nokia ei saa Suomesta eikä Euroopasta. Euroopan “vanhainkodista” ei ole suurta apua. Tätä mannerta hallitsevat kehäraakit naissankarit, berlusconit, vanhaset ja sarkot. Amerikalla on Obama, Apple ja Google sekä mieletön hegemonia uudessa mediassa.

Jotain pitäisi keksiä. Euroopan nostaminen business innovoinnin kärkeen vaatisi tuhansia innovaatiojunakiertueita. Olemme juuttuneet henkiseen ja tekniseen taantumaan, joka pakottaa vanhojen rakenteiden ylläpitämiseen.

Suomessa työtön maksaa 18 000 euroa vuodessa ja maatalousyrittäjän tukeminen kustantaa lähes 30 000 euroa. Maatalouden lopettaminen ja kaikkien työttömäksi laittaminen säästäisi riihikuivaa rahaa, mutta ensin meidän on päästävä eroon vanhanajan poliitikoista.Vanhanen, missä sä oot?

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Apple on nyt suurempi kuin Google - Tietoviikko


Nokian markkina-arvo on laskenut voimakkaasti. Liekö enää 50 miljardia? Millä keinoilla suomalainen kännyjätti saadaan uudelleen kasvu-uralle? N97 ei pelastanut älykännykkäpuolta. Amerikan valloitus on pahasti kesken.

Apple on nyt suurempi kuin Google - Tietoviikko: "Applen markkina-arvo on nyt suurempi kuin Googlen.

Kaupankäynnin päätyttyä Wall Streetillä eilen oli Applen markkina-arvo 147,56 miljardia dollaria ja Googlen 144,2 miljardia dollaria.

BusinessWeek uskoo, että kehitys kertoo pysyvämmästä järjestyksen muuttumisesta amerikkalaisten teknojättien joukossa. Lehti huomauttaa, että Apple on nyt Microsoftin jälkeen markkina-arvolla mitattuna suurin tietotekniikkayhtiö. Microsoftiin Applella onkin vielä matkaa, sen markkina-arvo on lähes 209 miljardia dollaria.

Helge: Matkaa toki on, mutta Applen nousu on ollut nopeaa. Lilliputti on tehnyt hyvää työtä omintakisella strategiallaan.

Jo viime viikolla Applesta ja Googlesta ennakoitiin teknosektorin seuraavaa taisteluparia, kun Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt erosi Applen hallituksesta.

Helge: Eivät mahtuneet samaan hallitukseen.

Applen markkina-arvo on ollut Googlea suurempi aiemminkin – ainakin yhden päivän ajan elokuussa 2008.

Helge: Ostaako Microsoft Nokian voidakseen kilpailla Applen kanssa tulevaisuudessa?

sunnuntai, elokuuta 09, 2009

Tietokone 1995


Tietokonetta mainostettiin yhä hallinnon apuvälineenä, mutta sillä pystyi tekemään paljon muutakin.

Internet tekivät tuloaan ja cd-asemiin saattoi tyrkätä skidejä innostavan pelin.

Joululahjaksi hankittiin multimediakone. Hupia riitti koko perheelle.

World wide webin ihmeet olivat haettavissa.

Google astui kuvaan vasta vuosikymmenen lopulla.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Tietoviikko: Tele/mobiili, dokumentti

Helge: Ison on oltava avoin joka suuntaan.

Tietoviikko: Tele/mobiili, dokumentti: "Nokia ei näe mahdottomana ajatusta, että puhelinjätti liittyisi Googlen perustamaan Open Handset Alliance -liittoumaan. Google julkisti alkuviikosta yhteenliittymän, joka sitoutuu käyttämään hakujätin Android-ohjelmistoalustaa älypuhelimille. Alusta kilpailee suoraan Nokian Series 60 -ohjelmistoalustan ja Symbian-käyttöjärjestelmän kanssa. 'Liittoumaan liittyminen ei ole mitenkään mahdotonta.

Helge: Google tekee tuloaan, on parempi olla sisällä, katsomassa, mitä tapahtuu.

Jos koemme liittymisen hyödylliseksi, niin harkitsemme asiaa. Meidän ei pidä koskaan sulkea mitään ovia', Nokian multimediayksikön viestintäjohtaja Kari Tuutti kommentoi uutistoimisto Reutersille. Nokia dominoi älypuhelinmarkkinoita noin 50 prosentin osuudella. Nokian vetämällä Symbian-ryhmittymällä on tällä hetkellä hallussaan lähes 70 prosenttia älypuhelimista."

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Nokia ja Navteq

Nokia Navteq Google Puhelin

Nokia osti amerikkalaisen navigaattorifirman. Sinivalkoinen suomalainen maksoi 409 miljoonan euron liikevaihtoa tekevästä Navteqista 5,7 miljardia euroa käteistä. Summaa on pidetty suurena, mutta Web 2.0 firmat ovat nykyään hyvissä hinnoissa.

Hakukone Googlen osakkeen hinta ohitti 600 dollarin rajapyykin ja hurjimmat analyytikot povaavat arvoksi jopa 700 dollaria vuoden 2007 loppuun mennessä. Google tekee kovaa tulosta ja harkinnee Facebookin ostamista. FB:n hintalapussa lukee $10bn (kymmenen miljardia dollaria).

Nokian OVI, Naviteq ja sosiaalisen median panostukset liikuttavat firmaa matkapuhelimista Internet-palveluihin. Vastassa on Google, Apple, Microsoft, Yahoo, AOL, etc. Uudet aluevaltaukset eivät onnistu pienillä panoksilla. Onneksi Nokialla on vieläkin reilusti rahaa kassassa.

Amerikkalaisten tutkimusten mukaan, navigointi on amerikkalaisten mobilistien toivoma ykkösapplikaatio. Nokiassa tiedetään navigoinnin ja karttapalvelujen merkitys. Yritys on tutkinut sovelluksia toistakymmentä vuotta. Se, että samalla joudutaan taistelurintamaan Google vastaan, ei tietenkään tee ison palan haukkaamista helpoksi. Nälkäisiä shakaaleja on tulossa joka suunnasta.

Mutta Googlekin joutuu panostamaan pyrkiessään puhelinpuolella. Ennustajaeukot ja bloggaajat ovat pitkään puhuneet gPhonen tulosta markkinoille. Viimeksi tänään asiasta kirjoitettiin TechCrunchissa. Google haluaa laajentaa hakua mobilepuolelle. Nokialle ei haluta jättää mobiletontin herruutta. Oman google-puhelimen rakentaminen sopii tähän strategiaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Google ohittaa arvollaan jo jättimäisen vähittäiskauppaketju Wal-Martin Standard & Poorin 500 suurimman yrityksen listalla. Yhteensä sijoitus on 11. heti ohjelmistotalo Microsoftin ja verkkolaitevalmistaja Ciscon vanavedessä.

Edellisen tulosilmoituksen jälkeen Googlen kurssi on noussut noin 100 dollarin verran. The New York Timesin mukaan tämä on vähintäänkin erikoista, koska yhtiö ei ole julkistanut taloudellisia tiedotteita viimeisien kuukausien aikana.

Miten Nokia tulee nettipalvelukisassa pärjäämään? Rohkeuden puutteesta firman uutta johtoa ei voi syyttää. Kilpailun tässä vaiheessa peliä ei ole suinkaan ratkaistu yhdenkään voitoksi. Nokia on kova vastus Internetistä ja pc-maailmasta puhelinten suuntaan pyrkiville.

Apple teki iPhonella näyttävän sisääntulon, mutta ensihuuman laantumisen jälkeen jeesuspuhelin on asettunut kiltisti muiden tekniikaltaan nopeasti vanhenevien laitteiden joukkoon. iPhone on Applen ensimmäinen askel kohti puhelinbusinestä, mutta vie tovin ennen kuin Nokian pääkonttorissa aidosti huolestutaan Applen markkinaosuuksien kasvusta. Apple hype pelittää parhaiten Amerikan markkinoilla.

Koko maailman valtiaaksi Applella on vielä matkaa. Googlen mahdollinen puhelin on vielä labrassa tai nollasarjatuotannossa Aasian hikipajoissa. Nokian maailmanlaajuisen aseman saavuttamiseksi Googlekin joutuu ahkeroimaan lujasti, koska hakukonefirman pitää oppia roudaamaan fyysisiä laitteita.

On mahdollista, että Nokia pääsee navigointipanostuksellaan parempiin asemiin Amerikan markkinoilla. Verkkopalvelujen kehittäminen voi onnistua helpommin kuin muilta fyysisten laitteiden tuotanto, jakelu ja ylläpito.

Tiedä häntä, miten tässä käy, mutta strategiset asetelma on herkullinen. Ehkä markkinoiden kasvu takaa leveämpää leipää kaikille osapuolille. Nokia on yritysostoillaan osoittanut, että nettipalveluihin suuntautuminen ei jää nappikaupaksi. Peli on kovaa, uusien asemien valtaaminen ei onnistu ilman kunnollisia panoksia.

Tässä vaiheessa megaluokan firmojen globaalivalloitusten suurimpia voittajia ovat suhteellisen pienet start-up yritykset: Skype, YouTube, MySpace, Flickr, Naviteq jne. Muutaman vuoden kuluttua voimme arvioida, mihin järjestykseen maailmanluokan kommunikaatioalan yritykset asettuvat? Onko Nokia edelleen vuonna 2012 suurten joukossa?

On ennenaikaista ja tarpeetonta povata Nokialle storaensoja. Mitä muita vaihtoehtoja Nokialla olisi ollut? Verkkopalvelujen ulkopuolelle jääminen olisi nurkannut Nokian pelkäksi puhelinten valmistajaksi. Nykyinen strategia edellyttää Nokialta mahtavaa kulttuurin muutosta. Heikkojen signaalien perusteella Nokia on pitkään tehnyt oikean suuntaisia liikkeitä. Mutta, milloin firma avaa ovensa ja muuttuu entistä avoimemmaksi ja sosiaalisemmaksi?

Menestyminen sosiaalinen median ja Web 2.0:n syöväreissä edellyttää hyvää yhteistyötä satojen miljoonien, jopa miljardien ihmisten (asiakkaiden) kanssa. Miten nopeasti Nokia muuttuu vuorovaikutteiseksi, avoimeksi ja ihmisiä intohimoisesti kiinnostavaksi nettifirmaksi? Google on sosiaalisen pelin taituri. Applella on omat fanaattiset kannattajansa.

Nokialle ei enää tule riittämään hyvä maine insinöörien ja nörttien keskuudessa. Nokia tarvitsee tuekseen myös tavikset ja silloin käytettävyys ja kiinnostavuus nousee arvoon arvaamattomaan. Toivotaan, että Nokia onnistuu. Suomi olisi suossa ilman omaa isoa sinistään.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Dominance

IBM enjoyed 30 years of dominance. Microsoft 14 years. That suggests that the half-life of the value of market dominance is falling by more than 50 percent in each "age" of computing. Extrapolating from that trend, if we can call it that based on only two ages of computing, Google in 2007 has a year or two of dominance left.
  • Who is the next big winner?
  • Are we going to see a mobile leader?
  • Could Nokia become the number one brand?
  • What will happen during this year of trial and error?
  • Or are we going to face business mergers and sinking dollar value terror?