Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkottuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkottuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Vuonna 1997 tajusimme Kajaani Elektroniikassa

global_540Suomessa asuu alle promille maailman väestöstä. Reilu viisi miljoonaa on kokoluokaltaan suurkaupungin nukkumalähiö.

Vuonna 2010 Suomi on täynnä osaamiskeskuksia ja  yrityshautomoja, joista suurin osa tähtää paikallisten ongelmien käsittelyyn.

Viennistä ei puhuta, mutta kansainvälistyminen ja globalisaatio on suurinta muotia. Myyntiä ei mainita, mutta eurooppalainen yhteistyö on korkeassa kurssissa. Teollisuuden tilalle kaivataan palveluja, jotka pelastavat maan ja työllisyyden.

Minusta tuntuu, että emme oikein tajua sitä, miten vähän väkeä Suomessa asuu. Tämän asiakasmäärän varaan ei voi kehittää minkäänlaista bisnestä ja siksi kaiken karvaiset yrityshautomot ja yrittäjyyden hoivakodit ovat niin tärkeitä.

Ne työllistävät byrokraatteja, tarkastajia, analyytikkoja ja taivaanrannan maalareita, mutta harvoin ketään aidon tuotannon kehittäjää. Yleistäminen on vaarallista, mutta tämä tuli mieleen tänään Korjaamossa, jossa tarkoitus on hyvä, mutta “se jokin” puuttuu kokonaan.

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Verkostoitumisesta

Maailmani ei ole kovin tarkasti rajattu. Verkko avaa uusia mahdollisuuksia. Arki toimii paikallisella tasolla, mutta suurin osa työstäni tapahtuu verkossa ja erilaisissa verkostoissa.

Olen tehnyt tätä työtä pitkään ja välillä tuntuu siltä, että tiedän, miten verkko ja verkostot toimivat, mutta jokainen päivä tarjoaa uusia haasteita.

Globaali toiminta edellyttää moniammatillista yhteistyötä yli kieli- ja kulttuurirajojen. Sähköinen yhteistyö ei onnistu yksisuuntaisella viestinnällä.

Tähtään vuoropuheluun, mutta silloin pelkkä digitaalinen kerronta (digital storytelling) ei enää riitä. On heittäydyttävä mukaan monenlaisiin foorumeihin ja keskusteluympäristöihin, koska muuten verkossa toimiva on vain huutavan ääni erämaassa.

keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

Yhteisöjen rakentaminen on pitkäjänteistä puuhaa

Monet innostuvat sosiaalisesta mediasta, verkostoitumisesta ja virtuaalisista organisaatioista. Pelkkä innostuminen ei kuitenkaan riitä.

Sosiaalinen verkottuminen on pitkäjänteistä puuhaa. Innovaatiot eivät tapahdu itsestään, ne on tehtävä.

Verkostoitumisen vaatima aktiivisuus yllättää ne, jotka ajattelevat, että verkostot syntyvät itsestään, ilman vaivaa ja uhrauksia.

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Verkottuminenko vanhanaikaista?

Verkottuminen ja yhdessä ideoiminen ovat parhaita tapoja uusien asioiden innovoinnissa. Tätä metodia käytetään jatkuvasti yritysmaailmassa. Oletteko varmasti samaa mieltä? Joudun päivittäin ihmettelemään näitä asioita. Keskustelemme sosiaalisen median soveltamisesta innovaatioiden kaupallistamisessa yli kansallisten rajojen.

Useimmiten asenteemme eivät suuresti poikkea muiden maitten valtavirroista, mutta sosiaalisen median globaaliset hyödyntämispyrkimykset törmäävät meillä myös kielitaidon puutteeseen. Vahva kansallinen yhtenäiskulttuuri vaikeutta myös ovien ja ikkunoiden avaamista Eurooppaan ja maailmalle.

Miten on sosiaalisen median soveltamisen laita? Moniko yritys antaa työntekjöittensä vapaasti heilua Facebookissa, Ningissä ja MySpacessa? Paraneeko tuottavuus, kun roikumme Twitterissä ja Jaikussa?

Havainnoin blogeissani heikkoja signaaleja ja muutostarpeita. Yritän ymmärtää muutokseen johtavia tai pakottavia ilmiötä. Muutostarpeiden muokkaaminen projekteiksi, joihin osallistujat sitoutuvat pitkäksi aikaa on jo paljon vaikeampi juttu.

Ei ole helppo kasata ryhmiä, jotka aidosti toimivat open innovation -hengessä. Kyräileviä tiedon pihtareita löytyy organisaatioiden kaikilta tasoilta.

Kaikki, jotka tuntevat voivansa antaa jotain mahdollisille hankkeille ovat tervetulleita mukaan. Innovation Camp-ryhmän jäsenet ovat asiantuntevia ja idearikkaita ihmisiä, joilla on vahvoja näkemyksiä vaikkapa aluekehittämisestä.

Meillä on työn alla useita Open Innovation -hankkeita. Jotkut ovat vain osittain avoimia, koska mukaan tulevat joutuvat salassa pidettävän aineiston haltioiksi.
  1. Venäjä PT 1000
  2. Biocity käytännössä
  3. China - Europe Network
  4. Biotouch (putsarit parkkihallien alle)
  5. Zenior Connected Villages (K-City)
  6. BID - business improvement district (paljon enemmän katon alle)
Uusia aloitta on tulossa. Innovaatioyhteistyön ydinryhmää yhdistää vahva kotiseuturakkaus omaa aluettaan tai toimialaa kohtaan. Oman alueen kehittyminen on heille sydämen asia. Tässä tulee uudelleen tämä "touch". Kehittäminen on kontaktilaji. Ilman kosketusta jutut kuolevat pystyyn ja kelottuvat.

Hankkeittemme pääkriteerinä on, että ne hyödyntävät mahdollisimman hyvin kohdealueen kehitystä ja elinkeinoelämää. Uudet ideat ja magnetisoidut keskittymät vetävät mukaan uusia yrityksiä, tutkijoita ja muita osaajia.

Olemme keskeisesti mukana luomassa bio- ja terveysteknologiaan keskittyviä innovaatioita. Suomalaiset ovat varsin idearikkaita, mutta innovaatioiden muuttaminen käytännön toiminnaksi ontuu pahasti.

Monen mielestä meiltä puuttuu kaupallistamisen taito. Ideoiden toteuttamiseksi tarvitaan toimivia yhteistyöverkostoja, kaupallista osaamista sekä rahoittajia. Toinen heikkoutemme on lisenssiosaamisen puute. Meidän pitää aina aloitta kaikki jutut alusta asti, vaikka hyödynnettäviä valmiita ratkaisuja olisi tarjolla nurkan takana.