Näytetään tekstit, joissa on tunniste virtuaalinen organisaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virtuaalinen organisaatio. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Vuonna 1997 tajusimme Kajaani Elektroniikassa

global_540Suomessa asuu alle promille maailman väestöstä. Reilu viisi miljoonaa on kokoluokaltaan suurkaupungin nukkumalähiö.

Vuonna 2010 Suomi on täynnä osaamiskeskuksia ja  yrityshautomoja, joista suurin osa tähtää paikallisten ongelmien käsittelyyn.

Viennistä ei puhuta, mutta kansainvälistyminen ja globalisaatio on suurinta muotia. Myyntiä ei mainita, mutta eurooppalainen yhteistyö on korkeassa kurssissa. Teollisuuden tilalle kaivataan palveluja, jotka pelastavat maan ja työllisyyden.

Minusta tuntuu, että emme oikein tajua sitä, miten vähän väkeä Suomessa asuu. Tämän asiakasmäärän varaan ei voi kehittää minkäänlaista bisnestä ja siksi kaiken karvaiset yrityshautomot ja yrittäjyyden hoivakodit ovat niin tärkeitä.

Ne työllistävät byrokraatteja, tarkastajia, analyytikkoja ja taivaanrannan maalareita, mutta harvoin ketään aidon tuotannon kehittäjää. Yleistäminen on vaarallista, mutta tämä tuli mieleen tänään Korjaamossa, jossa tarkoitus on hyvä, mutta “se jokin” puuttuu kokonaan.

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Virtuaalinen organisaatio ja maailma?

Kuka teistä tietää mitä virtuaalimaailmat ovat? Moniko osallistuu virtuaalisten organisaatioiden rakentamiseen? Tarkoittaako virtuaalinen todellisuuspakoa? Tuleeko mieleenne mitään käytännöllistä, joka soveltuisi yritysten ja yritysmaailman kehittämiseen?
  1. Virtuaalimaailmassa voi tehdä töitä
  2. Digitaalinen konvergenssi hyödyntää virtuaalisia maailmoja
  3. Voimme osallistua reaaliaikaisesti kolmiulotteisessa ympäristössä
  4. Käyttäjä kokee olevansa osa ympäristöä ja hän on vuorovaikutuksessa muiden siellä olevien ihmisten kanssa
  5. Virtuaalimaailmat pelittävät virtuaalisissa ympäristöissä, joita voidaan hyödyntää markkinoinnissa, kaupankäynnissä, tapaamisten ja tapahtumien järjestämisessä, koulutuksessa ja opetuksessa
Virtuaalimaailmat ovat pikkuhiljaa muuttumassa tieteisfiktiosta todellisuudeksi. Laajakaista ja tehokkaat tietokoneet tekevät sen mahdollisuudeksi, mikä ennen oli fiktiota ja tieteishaaveilua.
  1. Huippuyrityksissä tapaamiset voivat jo olla virtuaalisia
  2. Virtuaalinen on taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää kuin todellinen tapaaminen
  3. Edelläkävijöille virtuaaliset tapaamiset ovat jo osana arkirutiineja
Miksi lennättäisimme ihmisiä maailman laidalta toiselle, kun virtuaalitodellisuuksissa tapaamisiin voidaan tuoda uusia tasoja ja ulottuvuuksia?
  1. Hyppää virtuaaliseen työtilaasi katsoaksesi, ketkä tiimistäsi ovat paikalla
  2. Voit työskennellä omassa työtilassasi muiden kaltaistesi kanssa
  3. voitte asua eri puolilla maailmaa
Virtuaalimaailmat lupaavat muutakin kuin kokouksia ja viihdettä. Terveydenhuollossa niiden visioidaan auttavan traumojen hoidossa ja autistien kuntoutuksessa. Muita sovelluksia on pilvin pimein.
  1. Digitaalinen arkeologia
  2. Valtavat kolmiulotteiset teokset
Virtuaalimaailmojen ratkaisut tulevat suuren yleisön käyttöön viiden vuoden kuluttua, mutta jo nyt voimme harjoitella sovellusmahdollisuuksia Second Life kaltaisissa yhteisöissä.

lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Bloggaaminen on yksilölaji

Bloggaaminen on yksilölaji. Perinteisiä yhdistyksiä on Suomessa pilvin pimein. Podcast ja Webcast sisällyttäminen kertoo halusta perustaa näytelmäkerho, joita oli ennen joka kylässä. Verkon mahdollistamat sosiaaliset ulottuvuudet nousevat tässä pintaan.

Facebook ei ole aidosti oma juttu. Globalisaation vastakohdaksi nousee Nationalisaatio ja jopa Hyperpaikallisuus.

Ennakoidaan, että Facebookista katoaa porukoita, yrityksiä, yhteisöjä jotka päätyvät seuraavaan "Next Big Thingiin", joka sattumalta lienee Ning (Mikkelin alusta).

Ning sopii paremmin yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat manageerata omaa kohtaloaan. Yhdistys soveltuu työkaluksi, jos tarkoituksena on tuunata jotain vaikkapa EU-rahalla.

Pieniä, heikolla rahoituspohjalla toimivia perusyhdistyksiä on pilvin pimein. Heitin huumorimielessä ehdolle 50 euro x 100 000 = 5 000 000 euroa.

Tämä ilmentäisi The Power of the Crowd, mutta onnistuminen edellyttää myös "Wisdom of the Crowd" yhteensovittamista.

Kiinnostavaa on, pystytäänkö verkossa luomaan tuottavia Virtuaalisia Organisaatioita, jotka tuottavat muuta kuin pelkkää sisältöä "muille".

Tämä voisi ennakoida seuraavaa askelta suomalaisen tietoyhteiskunnan kehityksessä. Massat ottavat vallan. Porukkaenergian mobilisoinnin esimerkiksi kelpaa IRC Galleria, jossa lienee 800 000 käyttäjää (about).

Mitä 100 000 hengen popula pystyisi duunaamnaan? Suomesta on pula kasvuyrityksistä. Olisiko tässä sen siemen?


keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Hyvät ja Pahat virtuaaliset organisaatiot

Virtuaaliset organisaatiot soveltuvat sekä hyvän että pahan palvelukseen. On lottovoitto syntyä Suomeen, elämme lintukodossa, naivi uskomme uusiin asioihin ja uuteen teknologiaan peittää joskus alleen sen, että uusien työkalujen ja toimintatapojen käyttäjät eivät aina kanna puhtaita jauhoja pussissaan.

"LONDON - They had diverse backgrounds, coming from countries around the globe, but all shared youth and worked in medicine. They also had a common goal, authorities suspect: to bring havoc and death to the heart of Britain."

The global village has many faces. Globalisaatiolla on monet kasvot. Tässä maailmassa on kuusi miljardia tarinaa. Tämä on yksi niistä.

All employees of the United Kingdom's National Health Service, some worked together as colleagues at hospitals in England and Scotland, and experts and officials say the evidence points to the plot being hatched after they met in Britain, rather than overseas.

"To think that these guys were a sleeper cell and somehow were able to plan this operation from the different places they were, and then orchestrate being hired by the NHS so they could get to the UK, then get jobs in the same area — I think that's a planning impossibility," said Bob Ayres, a former U.S. intelligence officer now at London's Chatham House think tank.

"A much more likely scenario is they were here together, they discovered that they shared some common ideology, and then they decided to act on this while here in the UK," he said.