Näytetään tekstit, joissa on tunniste keksijä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keksijä. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 19, 2011

Kotisivujen uusiminen ja hakusanat kohdalleen

march1_2011 046 Fonectan mielestä kotisivujamme pitäisi parantaa ja hakusanaoptimoida Googlea varten, että ihmiset ja asiakkaat löytäisivät meidät paremmin ja ymmärtäisivät, mitä teemme. Sivumme eivät avuliaan soittajan mielestä kerro, mitä tarjoamme ja millä alalla toimimme.

Tiedetään, tiedetään, mutta niiden idea on toinen.

Käytämme verkkoa avoimena muistikirjana ja kotisivujemme tehtävänä on helpottaa ‘meikäläisten’ pääsyä eri kanaville.

Emme hae verkon kautta aktiivisesti uusia asiakkaita. Kotisivujen tehtävänä on vain linkittää kävijöitä kanaville. Suurin osa löytää meidät nimeltä muita reittejä käyttäen. Mutta ennen kaikkea lähestymme asiakkaitamme itse tavoitteellisesti ja niin olemme tehneet kaikki nämä vuodet.

Kotisivujen uudistamista ja hakusanapalvelujen optimointia oli tarjolla 99 euroa per kuukausi ja sillä summalla olisimme saaneet kuusi uutta välilehteä käyttöömme, joilla olisimme voineet selventää horisontaalista palvelutarjontaamme. Perusmaksulla ryyditettynä vuoden palveluhinnaksi olisi tullut 1 800 euroa.

Kauppoja ei syntynyt, koska emme tavoittele hakusanaoptimoinnilla yhtään mitään.

Asiakkaamme tuntevat meidät ja nykyistä suurempaa näkyvyyttä emme kaipaa. Tämä tuntui vanhakantaiselta ja oudolta, mutta olemme toimintalinjanne valinneet. Strategia on toiminut loistavasti kaikki nämä vuodet.

No, jokaisessa palautteessa oli viisauden siemen. Olemme tiedostaneet viestinnän selkeyttämisen tarvetta. Kesään mennessä teemme asialle jotain. Ehkä jatkossa kerromme tiivistetysti, jotain olennaista toiminnastamme uusilla avaussivuilla. Linkitykset kanaville siirrämme takavasemmalle.

Hyvä kun herättelevät.

perjantaina, helmikuuta 05, 2010

Juoruja Loviisasta

03022010141

Loviisassa on kahdenlaisia yrityksiä: Fortum ja kaikenlaisia pieniä pakertajia. Fortum pyörittää Loviisassa kahta ydinvoimalaa ja havittelee tänne kolmatta.

Kaikki muut ovat pieniä tai keskisuuria. Mitä uutta syntyy näin pienellä paikkakunnalla?

Asia kiinnostaa minua ja lähden tutkimaan aihetta systemaattisesti tästä päivästä alkaen. Idean “juorujen kirjoittamisesta” sain eilen Espoossa Tivit-seminaarissa, jossa aihetta käsiteltiin valtakunnallisesti Piksun näkökulmasta.

Minä harjoittelen "talous- ja yritysjuorujen kirjoittamista” Loviisan seudulla. Saas nähdä, saanko tästä irti mitään merkittävää.

  1. Venäläiset asiakkaina
  2. Uudet tuotteet
  3. Perinteiset palvelut
  4. Rakentaminen
  5. Hukkaputki Helsinkiin
  6. Putkimiesten työllisyystilanne
  7. Puuveneet
  8. Projektitapahtumat
  9. Uudet yritykset
  10. Hyvinvointi
  11. Pahoinvointi

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Ensimmäinen kustantaja hylkäsi Astrid Lidgrenin Pepin

Montako nykyajan Peppiä tulee hylätyksi, kun kustantajat ja rahoittajat eivät ymmärrä kehittäjiä ja taiteen tekijöitä?

Ruotsalainen Astrid Lindgren, joka syntyi sata vuotta sitten 14.11.2007, oli yksi viime vuosisadan merkittävimmistä lastenkirjailijoista.

Läpimurtoteoksensa Peppi Pitkätossun hän kirjoitti 37-vuotiaana.

Peppi Pitkätossu on maailman vahvin tyttö, joka asuu huvilassaan hevosen ja Apinan kanssa.

Suomalainen Viivi asuu sarjakuvassa yhdessä Wagnerin eli sian kanssa. Moni muu leenukka asustaa sohvassa löhöävän kotipossun tai uunoturhapuron tukena ja turvana.

Kertomus on niin lennokas, että ensimmäinen kustantaja, jolle Lindgren tarjosi käsikirjoitusta, hylkäsi sen liian yliampuvana.

Tätä ratkaisua tuo kustantaja on varmasti katunut.

Nyt Astrid Lindgren on Ruotsin suosituin lastenkirjailija, ja hänen teoksia on käännetty noin 60 kielelle.

Kirjoihinsa hän poimi aineksia lapsuudestaan ja lähiympäristöstään. Lindgrenin sisarukset esiintyvät kirjoissa, eri nimillä vain. Gunnar vanhimpana oli joukon "keksijä" (nykyään innovaattori).